Progressivismin lopputuloksia

Vaikka blogini tarkoitus on keskittyä ensisijaisesti genderkriittisiin teemoihin, ovat ne silti sen verran kytköksissä yleismaailmallisiin ilmiöihin, että niiden kommentointi on toisinaan paikallaan. Olen aiemmin kirjoittanut Kanadan tilanteesta, johon liittyvät niin alaikäisten "gender-affirming care", huoltajien syyttäminen sen vastustamisesta, matalan kynnyksen eutanasia ja vihapuhelait. Eutanasia ei sinällään liity transilmiöön, mutta tuntuu saavan pelottavia sävyjä juuri niissä yhteiskunnissa, joissa transhoitoja on eniten.

28-vuotias hollantilainen Zoraya tar Beek on fyysisesti täysin terve, mutta lääkäri arvelee hänen masennuksensa olevan niin paha, että eutanasia tulee kyseeseen. Muistan jo pari vuosikymmentä sitten lukeneeni Kanava-lehdestä, että Benelux-maissa eutanasia saatettiin tehdä myös psyykkisistä syistä tai vähintään siitä keskusteltiin. Tapauksia on uutisoitu viime vuosina. Vuonna 2016 hollantilainen seksuaalisesti hyväksikäytetty nainen sai eutanasian. Alankomaat on myös se valtio, josta on lähtöisin käsitys gender-affirming -mallista eli ns. dutch protocol. 

On hyvin vaikea ymmärtää, miten fyysisesti terveille ihmisille tehdään eutanasioita maissa, jossa edes kuolemanrangaistus murhaajille ei ole sallittu. Vaikuttaa siltä, että kalteva pinta viettää oikeasti ja vapaaehtoisesta armokuolemasta likvidointeihin liukumisen argumentti pitää paikkansa: eutanasian vastustajien puhe siitä, että natsi-Saksan esimerkit joidenkin ihmisryhmien tappamisesta voivat toteutua ainakin painostamisen ja näennäisen hyväntahtoisuuden kautta. Eutanasia ja transilmiö liittyvät mielestäni sikäli yhteen, että kummassakin potilaita paimennetaan kohti armokuolemaa tai sukupuolenkorjaushoitoja hyviksi maskeeratuin ja lääketieteen kaapuun verhoituin perusteluin.

Samettiorkidea on käsitellyt kolmen viikon takaisessa striimissään WPAHT:n vuodettua kokousdokumenttia, jossa käydään läpi transaktivismin tavoitteita ja kaavailtuja lääketieteellisiä askelia. Samettiorkidean videolta selviää, että niihin kuuluu myös esimerkiksi se, että ihmiset, jotka haluaisivat dysforian vuoksi jonkun kehonosan pois, saisivat julkisesti kustannetun hoidon sen kirurgiseen poistamiseen. (Sivuhuomio: Syke-tv-sarjassa oli muuten eräässä jaksossa potilas, joka sahasi jalkansa sirkkelillä, koska oli lapsesta asti halunnut siitä eroon. Se on fiktiivinen sarja, mutta jakson jälkeen selvitin ensimmäistä kertaa, että kyseinen diagnoosi on todella olemassa.) WPAHT haluaa myös eunukit affirming-hoitoa saavaksi ryhmäksi. Ylipäätään dokumenteissa ajatellaan, että transitiohalua pitää vahvistaa ja sen epäily tai katuminen ovat yhteiskunnan syytä. "Affirmingia" on siis lisättävä, jos potilas ei vaikuta menevän kohti transitiota tai muuta kehoa muokkaavaa "hoitoa".

Vaikuttaa siltä, että ylipuhuminen eutanasiaan on samantyyppistä affirming-hoitoa. Kanadalainen Christine ei haluaisi kuolla, mutta eutanasiaa hänelle ehdotetaan. Ymmärrän, että jostakusta lukijasta voi näiden kahden ilmiön yhdistäminen tuntua erikoiselta, mutta onko lopulta niiden taustalla olevilla voimilla suurtakaan eroavaisuutta: itsetarkoituksellinen progressivismi, näennäinen empatia, vauhtisokeus, lääketieteen eettiset virheet ja järjestöjen lobbaus. Jotain kertoo se, että Kanada ja Hollanti ovat molempien ykkösmaita.