sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Joululahjatoive bell hooks -faneille ja uuden vuoden ennustuksia

Hyvää joulua! Toivottavasti kaikki saavat sellaisia joululahjoja, joita haluavat eikä niiden suhteen mietitä, sopiiko lahja ihmisen sukupuoleen. Toivottavasti kukaan ei ajattele, että nuken lahjaksi saava poika voisi olla tyttö tai että auton lahjaksi saava tyttö voisi olla poika. Toivottavasti muualla ei käy niin kuin Kaliforniassa, että laki velvoittaa kauppoja perustamaan sukupuolineutraalin leluosaston. Ne eivät nimittäin ole tähänkään asti olleet mitään muuta vai lukeeko jossain, että tässä ovat poikien ja tässä tyttöjen lelut. Älkää miettikö tällaisia, kun pienokaisenne avaavat pakettejaan. Käsittäkää, että sukupuoli on biologinen eikä sitä ilmennä mikään ajattelu-, pukeutumis-, puhumis- tai tekemistapa. Älkää olko homofobisia, vaan antakaa homojen pysyä miehinä ja lesbojen naisina. Valitettavasti tulevaisuudessa detransitiopommi räjähtää, mutta jospa estäisimmä mahdollisimman monta lasta ja nuorta tekemästä itselleen kauheuksia.

Onko minulla itselläni joululahjatoivetta? Voipi olla.

En usko kollektiivisiin sukupuoli-identiteetteihin, mutta haluaisin toivoa jotain asiaa miehenä kaikilta feministeiltä. Toivomukseni on se, että bell hooksin ajatus miesten muuttumisen pakosta hylättäisiin ja että naiset suhtautuisivat meihin miehiin ennen kaikkea ihmisinä, ei sukupuolemme edustajina.

Miesten ei pidä muuttua, vaikka joidenkin miesten käytöksen ehkä pitääkin. Meissä ei ole mitään eksistentiaalista, myötäsyntyistä tai kulttuuriperäistä vikaa, emmekä me voi olla muuta kuin olemme, koska ominaisuutemme perustuvat biologiaan ja evoluutio on muokannut meistä tällaisia kuin olemme. Se johtuu siitä, että evoluutiossa tietynlaiset piirteet ovat olleet hyödyllisiä. Me voimme hallita niitä, mutta ne eivät lähde pois eikä niitä pidä yrittääkään ottaa pois, koska siitä ei seuraa kuin rikkinäisiä ihmisiä.

Me emme tarvitse naisilta äidillistä hoivaa.* Se on melkeinpä miesselittämisen vastine naisilla, siis kulttuuriin perustuva tai yhden biologisen vietin väärään suuntaumaan perustuva rakenne. Naisten ei tarvitse ottaa harteilleen meidän oletettuja tai todellisia ongelmiamme. Naisten ei tarvitse puuttua olemiseemme vaan sekä naisten että miesten pitää puuttua tekoihin silloin, kun ne ovat vääriä, mutta kaikkia ei toisaalta voi tekojenkaan suhteen pelastaa. Naisen ei tarvitse hoivata päihdeongelmaista tai rahansa pelaavaa miestä eikä yhteiskunnan tasolla naisten tarvitse joustaa miesten takia omista rajoistaan. 

Se oli siinä, ja uskon suurimman osan miehistä yhtyvän näkemykseeni. Miehet eivät yleensä pidä siitä, että naiset lässyttävät heille kuin pikkupojalle. Kuunteleminen ja tukeminen tasapuolisessa roolissa ovat eri asioita ja tietenkin esimerkiksi parisuhteessa hyvin toivottavia. Se joulusta, sitten uuteenvuoteen, sillä haluan lausua ennustuksia vuodelle 2024:

1) Donald Trump valitaan USA:n presidentiksi uudestaan ja hänen hallintonsa mahdollistaa oikeudenkäynnit genderklinikoita vastaan ja lopettaa affirming-mallin. Valitettavasti sisäpoliittisissa ja lainsäädännöllisissä kysymyksillä senaatilla ja kongressilla on valtaa, mutta toivotaan parasta.

2) Joku todella paljon esillä ollut suomalainen transaktivisti tulee esiin detransition aloittaneena ja ryhtyy puhumaan genderideologian vaaroista.

3) Sukupuolisekoilun vastareaktiona syntyy uusia voimakkaita perinteisiä sukupuolirooleja korostavia liikkeitä, mikä on todella ikävää ja ei-toivottavaa.

4) Länsimaissa kristilliset kirkot saavat uusia jäseniä vasemmistoliberalismiin pettyneistä Z-sukupuolven edustajista.

5) TikTok kielletään monessa länsimaassa. Se vaikuttaa jonkin verran trans- ja muusuidentifioituvien nuorten määrään.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille nykyisille ja tuleville genderkriittisille sekä aivan kaikille sukupuoleen katsomatta! Iloista joulua ja hauskaa uutta vuotta myös genderaktivisteille, transeille ja muusuille - antkaa itsellenne joulurauha ja olkaapa vaikka loppuvuosi reflektoimatta sukupuoli-identiteettiä ja kokeilkaa, paraneeko elämänlaatu.

*En tarkoita heitä, jotka työskentelevät esimerkiksi hoiva- tai sosiaalialalla. Silloin ei kuitenkaan sukupuolesta riippumatta kyse ole hoivaamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä vaan työstä. Siihen työhön tietenkin liittyy empatia, joka ei yleisestikään ole sama asia kuin hoiva. Ajattelen tilanteita, joissa naiset nimenomaan yhteiskunnallisella tasolla tai sukupuolirooleihin perustuvissa tilanteissa hoivaavat aikusia miehiä teorioiden tai käytännön tasolla.

PS. Tämä postaus sisältää katkelmia elokuun lopulla tekemästäni tekstistä, joka käsitteli bell hooksia laajemmin, mutta joka ei valmistunut. Aktiivisuuteni blogissa on vähentynyt kesän jälkeen, mutta ehkä loppukeväästä 2024 aktiivisuus lisääntyy. Suosittelen Samettiorkidean yhteisöä, jonne itsekin olen vähän siirtynyt. 

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Suomen presidentinvaalit ja gender

Gender-ajatus vaalikoneissa

Niin HS:n kuin MTV:nkin julkaistuissa vaalikoineissa kysytään sateenkaariasioista yhdessä kysymyksessä. HS:n koneen kysymys kuuluu väitemuodossa: "Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin." MTV:n kone ei puhu sukupuolesta samassa yhteydessä. Siinä väite on: "Seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhutaan liikaa." Vaikka MTV rajaakin väitteen seksuaalivähemmistöihin, vastaavat ehdokkaat väitteeseen liittyvässä kommentissaan niin, että ns. sukupuolivähemmistötkin tulevat käsitellyksi.

Helsingin Sanomain vaalikone

HS:n sukupuolen moninaisuus -väitteeseen on vastattu seuraavasti:

Aaltola: jokseenkin samaa mieltä, ei perusteluja.

Andersson: täysin samaa mieltä. Kommentti sakeanaan gendertermistöä, ihmisoikeusloukkaukset mainittu, lääketieteellinen ja juridinen sukupuoli kategorisoitu erilleen, lapset ja nuoret mainittu sekä sosiaali- ja terveyspalveluilla esitetty vaatimus sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta.

Essayah: täysin eri mieltä. "Tässä menee sekaisin sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti", hän toteaa.

Haavisto: täysin samaa mieltä. Haavisto sanoo, että "on selvää, että sukupuolen moninaisuus tulee huomioida siellä, missä sukupuolella on merkitystä. Hän lisää: "jokainen ihminen kannattaa kohdata yksilönä." 

Halla-aho: täysin eri mieltä. "Sukupuolia on kaksi", ja Halla-aho sanoo myös, ettei lapsia ja nuoria saa hämmentää "sukupuolihysterialla".

Harkimo: ei samaa eikä eri mieltä. Harkimon mielestä on tärkeää kaikkien hyväksyminen omina itseinään.

Rehn: jokseenkin samaa mieltä. Hän vetoaa ihmisarvoon ja puhuu siitä, että eri vähemmistöillä on oikeus nostaa esiin muutostarpeita.

Stubb: jokseenkin samaa mieltä. Stubb mainitsee oikeuden elää identiteettinsä mukaan.

Tämän väitteen lisäksi HS:n vaalikoneessa on väite siitä, että Suomen muuttuminen monimuotoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi on hyvä asia. Sukupuolista sen yhteydessä ei kuitenkaan suoraan puhuta, vaan se ymmärretään enemmän maahanmuuttoon liittyväksi.

MTV:n vaalikone

MTV:n vaalikoneen seksuaalivähemmistöväitteeseen sukupuolet on sotkenut Haavisto: "Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme saaneet nähdä merkittäviä edistysaskeleita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa. Näistä tärkein on ehdottomasti ollut tasa-arvoisen avioliittolain astuminen voimaan. On tärkeää, että jokainen voi tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan ja jokaisella on turvallinen olo Suomessa riippumatta omasta seksuaalisuudesta tai sukupuolesta." Haavisto vaikuttaa siis rinnastavan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja seksuaalisuuden ja sukupuolen.

Stubb ottaa mukaan identiteetin käsitteen: "Minusta on tärkeää, että jokainen saa elää oman identiteettinsä mukaista elämää ilman pelkoa syrjinnästä tai kiusaamisesta." Seksuaalinen suuntautuminen nähdään siis identiteettinä, ja identiteettihän ei liene kovin myötäsyntyinen ominaisuus. Toisin sanoen sen mainitseminen implikoi käsitystä esimerkiksi homoseksuaalisuudesta ikään kuin valintana.

Andersson liittää Haaviston tapaan yhteen seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen: "Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat edelleen syrjintää, kiusaamista ja ennakkoluuloja. Siksi on edelleen tärkeää lisätä ihmisten tietoisuutta sukupuolen moninaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Keskustelu ihmis- ja perusoikeuksista on aina paikallaan ja olisi hyvä, että sitä käytäisiin avoimesti ja jatkuvasti."

Halla-aho sanoo, että "Seksuaalivähemmistöjen asian aggressiivinen rummutus todennäköisesti lähinnä lisää ihmisten ärtymystä." Halla-aho vaikuttaa menneen samaan ansaan kuin moni muukin, eli luulee Setan ja Priden sekä caneloinnin tapaisen vallankäytön olevan seksuaalivähemmistöjen puolella. Rehn mainitsee sukupuolten yhdenvertaisuuden, mutta ei ilmaise, montako sukupuolta on olemassa eikä käytä sukupuolivähemmistö-termiä. Urpilainen, joka ei HS:n vaalikoneeseen ehtinyt, puhuu väitteen yhteydessä yleisesti ihmis- ja perusoikeuksista liittämättä niitä erikseen mihinkään ihmisryhmään.

Yhteenveto

Queerimmat ja genderkäsitteistöä sisältävimmät vastaukset olivat Anderssonilla, joka viittasi myös lainsäändäntöön. Haavistolla sukupuolivähemmistöt tulivat myös esille seksuaalisiin suuntautumisiin rinnastuvina. Stubb puhui identiteeteistä, mikä on aika intersektionalistinen ja quuerfeministinen käsite. Stubb mainitsi myös asenteiden muokkaamiset. Rehn oli melko pidättyväinen ja yleisti kysymykset koskemaan eri vähemmistöjä. Urpilainen jäi myös universaalille tasolle. Halla-aho toi HS:n vastauksessaan selvästi esille, että sukupuolia on kaksi ja että lapsia ja nuoria ei saa sukupuoli-ideologialla hämmentää. Hän ei puhunut suoraan MTV:n koneessa sukupuolivähemmistöistä. Hän ehkä ainakin mielessään Anderssonin ja Haaviston tapaan yhdisti homot ja transit, mutta oli odotuksenmukaisesti "rummutusta" vastaan. Essayahin mukaan väitteessä sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti menivät sekaisin. Hän oli siis sukupuolten määrän suhteen samalla linjalla Halla-ahon kanssa, mutta myönsi kuitenkin sukupuoli-identiteetin olemassaolon. Aaltola ja Harkimo eivät kommentoineet asiaa erikseen.

Genderkriittiseltä pohjalta taitaa olla hankala tehdä äänestyspäätöstä, mikäli kannattaa myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja on muissa kysymyksissä suhteellisen liberaali ja kansainvälinen. Ne ehdokkaat, jotka suhtautuvat kriittisesti ns. sukupuolivähemmistöihin ja sukupuolten moninaisuuteen, ovat arvokonservatiiveja. Haavisto ja Andersson puolestaan tunnustavat sukupuolten moninaisuutta, Andersson vieläpä kaikkia ideologisia termejä viljelemällä. Stubb on hieman diplomaattisemmalla sanavalinnalla liikkeellä, mutta kaikesta päätellen hän kyllä antaisi ajatuksen useammasta kuin kahdesta sukupuolesta tulla yhteiskunnan normiksi, vaikka jääkin identiteettikäsitteeseen eikä siten välttämättä suoraan kiistä sukupuolen biologisuutta. Muut ehdokkaat eivät vaikuta pitävän kysymystä relevanteimpana. Ehkä pelkästään queer- ja genderkriittisesti perustellen parhaita ehdokkaita olisivat Rehn, Urpilainen ja Harkimo (ja ehkä Aaltola, mutta häkin nojannee kristilliseen konservatismiin), mikäli ei sitten ole valmis äänestämään Halla-ahoa tai Essayahaa. Stubb vaikuttaa olevan pienempi paha kuin Haavisto tai Andersson. Mikähän muuten on Haaviston tuntemus siitä, mikä seksuaalivähemmistöjen nykytilanne on sateenkaarimaailman sisällä? Luulisi hänen pakostakin kuulevan, eli onko hänen mielipiteensä taktinen valinta vai onko hänkin sokaistunut?

Koko kauheus