Kanada on väärä vastaus: Toksista empatiaa

Kummelin Musavisassa "Kanada" oli vastaus kaikkeen. Nykyään se valitettavasti on todellakin väärä vastaus ainakin siihen, millaisten arvojen varaan yhteiskuntaa kannattaa rakentaa. Kanadan lainsäädännön mukaan lapsensa transhoitoja - blokkereita, hormoneita ja kirurgiaa - vastustavia huoltajia voidaan tuomita vankilaan perheväkivallasta.  Myös oman lapsen "väärinsukupuolittaminen" on rikollista. Tuomituksi tulemista tai sen uhkaa on myös tapahtunut, siellä ja täällä sekä tuolla ja monessa muussa Kanadan osavaltiossa ja kaupungissa.

The Daily Telegraphin dokumentissa kuvataan laajasti Kanadan muuttumista woken täyttämäksi dystopiaksi. Videolla esiintyy myös kanadalainen isä, joka on tullut muillakin YouTube-videoilla tunnetuksi genderkriittisestä aktivismista. Mikä olennaisinta, hän sanoo puolustavan homoja ja saa tukea seksuaalivähemmistöön kuuluvilta. Dokumentissa tavataan myös intialaistaustainen siirtolaisperhe, joka on nähnyt Kanadan muuttumisen. Esimerkiksi kanadalaisissa kouluissa vietetään kuukautta, jonka aikana lasten pitää pukeutua eri "genderin" asuun kuin miksi he ovat "syntymässä oletettu". Trudeau, jonka vallasta saaminen on muuten Kanadan erikoisen parlamentarismin vuoksi hankalaa, syyttää genderajattelua kritisoiva muslimeitakin äärioikeiston manipuloimiksi. Karmeimpia asioita nykypäivän Kanadassa on eutanasialaki, jonka myötä esimerkiksi pitkään masentuneille ehdotetaan eutanasiaa. Dokumentissa on hyvin karmaiseva esimerkkitapaus kyseisestä ilmiöstä. Pääministeri Justin Trudeau puhuu empatiasta, mutta empatia on lähes samankaltaista kuin natsien "hyödyttömän elämän tuhoamista" perusteleva myötätunto. Kuvaavaa on, että samalla näennäisellä empatia-argumentilla Kanadan progressiiviset lainsäätäjät perustelevat transhoitojen ulottamista lapsiin ja nuoriin ja vanhempien näkemysten sivuuttamista.

Kyse ei ole lopulta liberalismista tai konservatismista, vaan empatian väärinymmärtämisestä kaikissa arvokysymyksissä. Ottamatta yleistä kantaa eutanasiaan itsessään, on sen perustelu empatialla trudeaulaisessa kontekstissa ontuva, koska kanadalaisessa nykyajattelussa sitä sovelletaan tapauksiin, jossa olisi paljon mahdollisia hoitomenetelmiä tarjolla ja joissa ei pitäisi nähdä umpikujaa. Kyse ei ole esimerkiksi sietämättömistä kivuista pääsemisestä, vaan yhteiskunnallisista umpikujista. Olen nähnyt erään amerikkalaisen detransitioitujan todenneen, että siinä on Kanadan ratkaisu myös detransitioitujille, joita väistämättä tulee maan nykyisellä transpolitiikalla. Sama myrkyllinen empatia käy syyksi kypsymättömän, manipuloiden lapsen "sukupuolikokemuksen" tukemiseen sen sijaan, että aikuisten ja neutraalin tieteen näkökulma huomioitaisiin. Puistattavaa! Sananvapauttakin on rajoitettu Kanadassa, jossa toisaalta on poltettu Asterix- ja Tintti.sarjakuvia kolonialistisina. Kanadalainen psykologi ja vaikuttaja Jordan Peterson on joutunut juridisiin vaikeuksiin ja mielipidekoulutukseen väärien pronominien käytöstä.

Onko Kanadan pääministeri Justin Trudeau progressiiviselle liberalismille sama kuin Mussolini fasismille ja Stalin kommunismille? Toivottavasti historia tulee tuomitsemaan 2010- ja 2020-lukujen Kanadan, joka on kaikkien nousevien totalitaristen yhteiskuntien tapaan täynnä näennäistä ja pinnallista hyvyyttä. Ei ollut niin, että kansallissosialistien ja stalinistien ihmisteurastamot nousivat pahuudessa pahan tiedostavien ihmisten tuella. Niin juutalaisia vaunuihin lastaavat kuin toisinajattelijoiksi epäiltyjä Siperiaan lähettävätkin aatteen palvelijat kokivat tekevänsä ihmiskunnalle absoluuttista hyvää. 

Don't go Canada, don't go!

Sukupuolesta ja vapaudesta: Oikeus olla on oikeus olla olematta

Jatkan suhteellisen filosofisella linjalla. Minulla ei ole akateemisen tason filosofista koulutusta, joten viitekehykseni on lukiotason filosofia. Näkisin kuitenkin, että puhuessani positiivisesta ja negatiivisesta vapaudesta suhteessa sukupuoliteemaan puhun sen verran yksinkertaisesta asiasta, että laajempaa kontekstia ei tarvita. Sukupuoleen liittyvät asiat ovat muuten kerta toisensa jälkeen häkellyttävän yksinkertaisia niin kauan, kun hyväksytään biologinen binäärisyys eikä viisastella liikoja, mikä osaltaan saa genderajattelun sukupuolikompleksisuuden näyttämään mahdottomalta himmeliltä.

Klassinen, negatiivinen vapauskäsitys tarkoittaa, että vapaus on vapautta jostakin. Positiivinen vapaus tarkoittaa, että vapaus on vapautta johonkin. Kun lukioikäisenä filosofian tunnilla tutustuin vapauskäsityksiin, oli minulle selvää, että vapaus on minulle vapautta jostakin. En suoraan yhdistänyt sitä oikeistolaiseksi ajatukseksi (kaverini valisti minua lukiossa puolipaheksuvasti, että se on porvarillinen vapauskäsitys), enkä vieläkään osaa kovin suoraan liittää vapauskäsityksiä poliittisiin näkemyksiin, vaikka tiedostan kyllä negatiivisen olevan yleensä oikeiston ja positiivinen vasemmiston vapauskäsitys.

Suhteessa sukupuoleen vapauskäsitykset voidaan ajatella niin, että

- negatiivinen vapaus tarkoittaa vapautta sukupuolesta

- positiivinen vapaus tarkoittaa vapautta sukupuoleen.

Koska sukupuoli ei ole arvo, vaan biologian sanelema välttämätön fyysisen todellisuuden ilmiö, ei voitane puhua vapaudesta ja sukupuolesta, vaan vapaudesta suhteessa sukupuolen tuottamiin sosiaalisiin rajoihin. Eihän meillä ole vapautta hengittämiseenkään tai vapautta verenkierrostakaan, joten siten

- negatiivinen vapaus tarkoittaa vapautta sukupuolen tuottamista sosiaalisista rajoista

- positiivinen vapaus tarkoittaa vapautta sukupuolen tuottamiin sosiaalisiin rajoihin.

Kuten huomaamme, vapauskäsitykset heittävät häränpyllyä silloin, kun puhutaan sukupuolen sosiaalisista rajoista. Harjoittamassani köyhän miehen keittiöfilosofiassa siis vaikuttaa siltä, että genderliikkeen käsitys sukupuolesta on fyysisen sukupuolen osalta mahdoton molempien vapauskäsitysten pohjalta ja sosiaalisten sukupuolinormien osalta mahdoton positiivisen vapauden osalta, sillä millaista voisi olla vapaus sukupuoleen? Onko postiivinen vapaus (sosiaaliseen) sukupuoleen sitä, että esimerkiksi miehellä olisi oikeus (vapaus) tulla naisten tiloihin? Vastassa olisi naisten positiivinen vapaus turvallisiin tiloihin ja heidän negatiivinen vapautensa miesten muodostamasta potentiaalisesta uhasta.

Kun genderliike puhuu ihmisoikeuksista, se puhuu usein sellaisista oikeuksista, jotka edustavat positiivista vapautta. "Oikeus olla" on terminä itsessään enemmän positiivisen vapauden ilmentymä. Kun useat transhenkilöt sanovat enemmänkin haluavansa olla olematta miehiä tai naisia kuin haluavansa suuntautua olemaan toista sukupuolta ja etenkin muunsukupuoliset pyrkivät olemaan olematta jotain, voisi negatiivisen vapauden mukainen "oikeus olla olematta" sopia paremmaksi transliikkeen sloganiksi.

On ehkäpä kömpelöä näennäisfilosofiaa soveltaa vapauskäsityksiä sukupuolikäsityksiin. Mielestäni ajatusrakennelma kuitenkin tuo omalta osaltaan jälleen esille genderliikkeen epäloogista argumentointia. Sen piirissä ei ole nähtävästi mietitty loppuun asti, mitä oikeus ja vapaus sanoina sille tarkoittavat. Siinä ei ole myöskään hoksattu, ettei (ihmis)oikeuden käsitettä voida soveltaa silloin, kun kyse on biologisesta materiaalisesta todellisuudesta eikä yhteiskuntatodellisuuden arvoista. Lisäksi genderliikkeelle on ollut tyypillistä yhden vapausarvon eli sananvapauden rajoittamisen pyrkimys. 

Mitä kaikkea tästä voi havaita? Välillä tuntuu siltä, että transit pakenevat kokemustaan biologisen sukupuolen tuottamista sosiaalisista rajoista siihen, että he omaksuvatkin toisen sukupuolen sosiaaliset rajat ja haluavat sen myötä vaihtaa sukupuoltaan. Silloin on kuin onkin mielestäni kyse yhdenlaisen vapauden mahdollisuuden vaihtamisesta toiseen vapauteen, joka on pitkälti negatiivista - pääsemistä pois omasta sukupuolesta. Voisiko genderajattelun nousussa ollakin kyse myös siitä, että nykypäivän rajattomassa ja säännöistä pitkälti puretussa yhteiskunnassa haetaan myös tiukkaan normitetun ideologian ja tarkkaan määritetyn sukupuolikategorian luomaa turvaa? Yleisesti ottaen genderliike ja nykyinen LBGTAQ+ -liike tarjoaa kannattajilleen tiukan fundamentalistisen (omien vapauskäsityksiensä mukaisen) arvojärjestelmän ja sitä kautta suljetun tilan ja position maailman katselemiseen. Etenkin nuorilla ihmisillä on tilaus sellaiselle, ja vaikkei tämä olisikaan genderbrändin nuorten parissa kokeman menestyksen tärkein selitys, voi se olla yksi taustatekijä.

Transitio halutun objektin ilmentymänä ja vapaan tahdon ongelma

Filosofi Slavoj Žižek kiteyttää transsukupuolisuutta koskevan valinnan niin, että halu olla toista sukupuolta on tietoinen valinta, mutta koska se on tekona äärimmäisen radikaali, on yksilön ajateltava sen olevan yksilön ulkopuolisten tekijöiden sanelema pakollinen valinta. Niinpä henkilö selittää halunsa olla toista sukupuolta niin, että hänen sukupuoltaan ei ole syntymässä määritelty oikeaksi. Vapaan tahdon dilemman kannalta tulkitsen Žižekin ajatuksen niin, että transsukupuolisuus on vapaan tahdon valinta, ei biologian sanelema imperatiivi. Siten se on etupäässä kulttuurinen ilmiö. Ongelmana on, että sen kaltainen asia on selitettävä myös yhteiskunnallisella tasolla välttämättömyydeksi valinnan sijaan, jotta se tulisi hyväksytyksi esimerkiksi lääketieteen tai politiikan viitekehyksissä.

Stephanie Winn puhuu keskustelussaan Helen Joycen kanssa siitä, miten ihmisen halu olla miljonääri tulkitaan psykoterapiassa haluksi olla vapaa. Kun rikastumisesta haaveileva ymmärtää, mitä miljonäärihaave hänelle representoi, voi hän vapautua siitä ymmärtämällä ja päättämällä voivansa olla vapaa ilman miljooniakin. Kulunut sanonta "saat sen, mistä luovut" ilmentää kyseistä psykologista ilmiötä. Winn rinnastaa useat transkokemukset siihen, miten ihminen haluaa esimerkiksi paeta seksuaalista suuntautumistaan tai ahdasta opittua sukupuoliroolia. Transition voi ajatella olevan yksilösubjektin halun objekti, jonka takana piilee todellinen, aito pyrkimys johonkin muuhun. Gender affirming care -hoidon ongelmana on, että yksilön virheelliselle päämäärälle tarjotaan validaatiota sen takana olevan todellisen halun paljastamisen sijaan. Virheellisesti "affirming"-mallin korvaava perinteinen terapiaprosessi prosessi nimetään transaktivistien toimesta eheytysterapiaksi, vaikka kyse on päinvastaisesta.

En ole erityisen perehtynyt psykonalyysiin, mutta Žižekin ja Winnin ajatusten pohjalta on kätevä käsittää se, miksi transilmiö on noussut esille erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Nuoruuteen ja naiseuteen liittyvät henkiset kipuilut pitävät sisällään erilaisia paineita ja pyrkimyksiä sekä oman aidon todellisuuden ja ympäristön välisiä ristiriitoja. Transpyrkimys peittää alleen muut, todelliset ongelmat ja se tarjoaa yksinkertaisen ja näennäisen helpon ratkaisun sisältävän selitysmallin. Jo pelkkä murrosiän aiheuttama kehollinen ja henkinen ahdistus halutaan nähdä vältettävänä. Siihen tarjoillaan blokkereita. Blaire Whiten julkaisemassa TikTok-pätkässä nuori henkilö tanssii riemuiten ja hyvin lapsenomaisin maneerein kertoessaan, miten toimiva ja helppo ratkaisu blokkerit ovat - eikä niistä tietenkään ole hänen mukaansa mitään vaaraa. Kukapa murrosikäinen ei haluaisi paeta kehonsa muutoksia? Niiden kohtaaminen on kuitenkin tuikitärkeää, koska sitä kautta tapahtuu myös aikuistumsiprosessi eri vaiheineen. Whiten kommentoiman TikTok-videon nuori on itsessään esimerkki infantiiliudesta, joka jää päälle, mikäli puberteettia ei koeta.

Lapsille myös sanotaan usein nykyään, että voit olla, mitä vain ikinä tahdot. Periaatteessa se on totta, jos ihminen vain oppii tietämään, mitä oikeasti haluaa ja mitkä ovat materiaalisen, fyysisen todellisuuden sanelemat rajat. Käytännössä lapsi - tai lapsenomainen nuori tai aikuinen - ei vielä tiedä, mitä nämä todelliset halut ovat sen enempää kuin fyysisten mahdollisuuksien rajojakaan, eikä hänen pidä antaa tehdä loppuelämään vaikuttavia päätöksiä. Kun ihminen haluaa erilaisia asioita, joita hän itse ei suoraan tiedosta, kohdistuvat hänen päämääränsä johonkin muuhun, jonka hän luulee tiedostavansa. Mikäli hän oppii elämänkokemuksen kautta tuntemaan itsensä ja todelliset tarpeensa pinnallisten, usein ulkoa tulevien halujensa taustalla, kokee hän elämänsä merkitykselliseksi. Silloin ei tarvita blokkereita, hormoneita tai kirurgiaa, ellei sitten kyse ole siitä harvinaisesta alkuperäisten transien joukosta, jolle oikeasti oli välttämättömyys saada sukupuolenkorjaushoitoja. Siihen, että heidät kyetään tunnistamaan, tarvitaan pitkää ja taustoittavaa terapiaa, ja se on selvää ihan vain kaiken ihmisen mielestä ja käytöksestä tietämämme yleisen tutkitun tiedon perusteella.

"Transrodullisuus" tulee, oletko valmis?

 

Transrodullisuus eli RCTA (Race Change To Another) on uusi TikTok-trendi. Erityisen paljon sen sisällä on amerikkalaisia ja eurooppalaisia perimältään eurooppalaisia ihmisiä, jotka haluavat näyttää korealaiselta. Vaikka ilmiö on toistaiseksi pieni suhteessa transsukupuolisuuteen ja saanut myös kritiikkiä transskenen sisältä, ei olisi mikään ihme, että se yleistyisi. 

Pidän koko käsitettä "rotu" ongelmallisena, koska koiria voi jakaa rotuihin, mutta ihmisiä ei. Olimme jo pääsemässä rotuajattelusta, kunnes amerikkalainen intersektionalismi kaivoi pahimmat käsitykset yksilöistä ihonvärinsä mukaisen "rodun" edustajana naftaliinista. Ymmärrän, että etenkin amerikkalaisessa yhteiskunnassa "rodulistamiselle" on historiallinen tausta ja tiedän kyllä, miten 1800-luvulla muut kuin valkoihoiset eurooppalaiset "rodullistettiin" toisiksi, jopa lähempänä eläintä oleviksi. Siitä on kuitenkin päästy paljon eteenpäin, mutta nyt amerikkalainen "rotutilastointi" ja muu rotuajattelu vasemmistolaisessa intersektionalistisessa viitekehyksessä on viljellyt rotu-sanan suomen kielenkin käyttöön.

Esille tulee ajatus, että "rotu" on spektri. Periaatteessa tämä on totta toisin kuin sukupuolen osalta. Toisaalta pitäisi puhua mieluummin etnisistä ryhmistä. Kulttuurin ja biologian välinen ero otetaan transrodullisuudessa huomioon eri tavalla kuin transsukupuolisuudessa. Spektriä perustellaan sillä, että musta- ja valkoihoisen jälkeläisiä pideätän usein mustina, vaikka he ovat yhtä paljon valkoisia. Se on tietenkin totta, mutta miksi yleensä pitää välittää ihonväristä? Onko niin, että rodullisten erojen korostaminen intersektionalismin ja woken nimissä tuottaa nyt halua luoda "rodusta" identiteetti niin kuin sukupuolikäsitteiden sekottaminen loi transilmiön? Joka tapauksessa se, että sukupuolen ajatellaan olevan vain sosiaalinen konstrukstio ja "rodun" jotain muuta on täysin loogisesti mahdoton ja paradoksaalinen ajatus. Luoko transilmiö sen, että RCTA on muutaman vuoden sisällä jopa transsukupuolisuuden syrjäyttävä ykköstrendi, joka tullaan näkemään tulevaisuuden Pride-paraateissa?

Genderideologia, sivilisaatio ja rivi palavia olkiukkoja

Julian Honkasalon kirjoittama artikkeli Gender-ideologia ja sivilisaation romahtamisen uhka on julkaistu 1.10.2022 politiikasta.fi -sivustolla (luettu 15.8.2023). Honkasalo esittää artikkelissaan monia virheellisiä, täysin eri ilmiöitä ja ajattelutapoja yhdistäviä ja olkiukkomaisia väitteitä. Honkasalolta ottamissani sitaateissa on mukana Honkasalon omat linkit. 

Honkasalo aloittaa kertomalla tapauksesta, jossa Göteborgin yliopiston sukupuolentutkimuksen yksikköön oli viety pommi. Heti perään hän tuo esille Judith Butleria esittävän nuken polttamisen Butlerin vieraillessa Brasiliassa. Ensimmäiseen liittynee jonkinlainen äärioikeistolainen liikehdintä, jälkimmäisen Honkasalo sanoo motivoituneen äärikonservatismista. On tietenkin valitettavaa, että väkivaltaa ja uhkailua tapahtuu. Sitä on kuitenkin tapahtunut paljon myös queer- ja genderliikkeiden sekä transaktivismin taholta. Kohteena ovat olleet ne tieteentekijät ja aktivistit, jotka ovat ajaneet esimerkiksi naisten turvallisia tiloja. Honkasalo myös aloittaa heti koko artikkelia vaivaavan niputuksen, jossa kaikki hänen edustamaansa ajattelutapaa kritisoiva voidaan muokata ikään kuin samaksi möröksi, jonka Honkasalo nimeää antigenderliikkeeksi.

Honkasalo jatkaa:

"Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmalla on voimistunut poliittinen liikehdintä, joka vastustaa gender-ideologiaksi, lgbt-ideologiaksi tai gay agendaksi kutsuttua toimintaa, jota usein kuvaillaan myös salaliitoksi. Gender tarkoittaa tässä yhteydessä sukupuolta, niin sanottua sosiaalista sukupuoliroolia tai sukupuoli-identiteettiä, kun taas ideologialla liikkeen kannattajat tarkoittavat sivilisaation tai kansakunnan perusarvojen tuhoamiseen tähtäävää poliittista propagandaa."

Ongelmana Honkasalon määritelmässä on, ettei genderideologian ja LGBT-ideologian vastustaminen ole sama kuin LGB-oikeuksien ja gay agendan vastustaminen. Seksuaalivähemmistöillä ei ole mitään tekemistä gender-käsitteen kanssa. Monet seksuaalivähemmistöjen edustajat vastustavat heidän oikeuksiaan polkevaa transagendaa, joka ilmeisesti liittyy Honkasalon määritelmässä siihen, jonka hän ymmärtää vastustajien maalaaman genderideologian olevan. Kun Honkasalo itse selittää, mitä hänen kuvittelemansa tai olettamansa vastustajat vastustavat, on hänen helppo vääristellä määritelmiä ja argumentteja. Kun Honkasalon monipolvisen ja monimutkaisen kääntelyn avaa, tulee hyvin esille, miten hatara hänen korttitalonsa on.

"Liikkeen määritelmä sivilisaatiosta vaihtelee eri maissa. Esimerkiksi Puolassa, Unkarissa, Italiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa gender-ideologiaa vastustava liikehdintä pitää länsimaisina perusarvoina muun muassa heteroseksuaalista avioliittoa, perinteisiksi kutsuttua perhemallia, hierarkkista ja kaksinapaista sukupuolijärjestelmää sekä konservatiivista käsitystä naisten lisääntymisoikeuksista."

Traditionalismilla tai konservatismilla ei ole mitään tekemistä genderideologian vastustamisen kanssa. Sen sijaan länsimaisina perusarvoina voi pitää sananvapautta, demokratiaa, tieteenmukaisuutta sekä naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Genderideologia vastustaa näitä kaikkia, joten genderideologian kritisointi on samalla länsimaisten liberaalien perusarvojen puolustamista autoritarismia vastaan.

"Liikehdinnän kannattajien mukaan erityisesti feminismi ja antirasismi ennakkosensuroivat ja rajoittavat sananvapautta ja ilmaisunvapautta, koska ne usein kannattavat ainakin jonkin asteista vihapuheen kriminalisoimista. Tämä taas nähdään liikkeiden osalta sananvapauden rajoittamisena, poliittisena korrektiutena tai vaarallisena propagandana."

Honkasalon pitäisi tietää feminismien aaltojen ja suuntausten määrä ja niiden keskinäinen yhteismitattomuus. Antirasismilla taas ei ole mitään tekemistä genderajattelun, feminismin tai sukupuolten kanssa. Sinällään antirasismi pohjaa samanlaisiin intersektionalistiseen ajattelutapoihin, joissa on heikkoutensa, mutta jos Honkasalo haluaa puhua genderistä, ei rasismin tai antirasismin liittäminen mukaan ole relevanttia. Honkasalo käyttääkin eräänlaista rasistikorttia yrittäessään rinnastaa edustamansa näkemyksen kritisoinnin rasismiin. Propagandalle on tyypillistä käsitteiden merkitysten muuttaminen, uusien käsitteiden ja kategorioiden luominen, väärinajattelevien vainoaminen ja mustamaalaaminen sekä pyrkimys vaikuttaa instituutioiden kautta. Kaikki nämä propaganda piirteet istuvat hyvin nykyiseen genderideologiaan ja transagendaan.

"Joissakin Itä-Euroopan maiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta – eli gender-ideologiaa – kritisoivissa kannanotoissa feminismi rinnastetaan kommunismin tuhkasta nousevaan Fenix-lintuun. Ljubljanan yliopiston sosiologian professori Roman Kuharin ja sosiologi David Paternotten mukaan gender-ideologia on retorinen keino, jolla muodostetaan uusi, kuvitteellinen totalitarismin uhka."

Ei, genderideologia ei ole tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Se on ihmisten asettamista hierarkisiin ryhmiin identiteetti- ja uhripositioiden perusteella. Se on naisten oikeuksien sivuttamista uhrihierarkiassa ylempänä olevien transnaisten oikeuksien vuoksi. Moni feministi ei kannata genderideologiaa.

"Gender-ideologiaa vastustavien tahojen aatteet ja tavoitteet ovat usein keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi konservatiiviset kristilliset ryhmät, herätysliikkeet, oikeistopopulistiset puolueet, radikaalit äärioikeistoaktiivit ja sananvapauteen kiihkeästi vetoavat libertaarit eivät sovi luontevasti jonkin yhdistävän kattokäsitteen alle."

Tämä on totta. Kun kerran Honkasalo itsekin asiaintilan myöntää, miksi hän pyrkii yhdistämään hyvin erilaiset kriittiset ajattelutavat saman katon alle?

"Ilmiön tekee monimutkaiseksi myös se, että esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä syrjiviä tai vihaa lietsovia kannanottoja levittävät myös erityisesti Britanniassa jotkin konservatiiviset feministeinä itseään pitävät ryhmät, vaikka nämä ryhmät irtisanoutuvat äärioikeistosta, eivätkä vastusta esimerkiksi aborttia. Onkin tärkeää tunnistaa poliittiselle gender-ideologiaa vastustavalle liikehdinnälle tyypilliset piirteet, jotta tiedostetaan, miten näiden liikkeiden käyttämä retoriikka normalisoi myös muiden, arvokonservatiivisten tai HLBTIQ-ihmisiä vastustavien tahojen nousun ja voimistumisen."

Miksi Honkasalolla on oikeus määritellä, kuka on feministi ja kuka "feministinä itseään pitävä"? Minä olen queerfeminismi, sinun feminismisi. Älä pidä muita feminismejä. Honkasalo tulee paljastaneeksi itse oman ajattelunsa totalitaristisen luonteen: Vain meillä on oikeus määritellä, mikä on oikeaa, dogminmukaista oppia. Genderideologiaa vastustava liikehdintä ei myöskään ole usein poliittista, vaan se on tieteeseen pohjaavaa ja akateemista. Se ei siis pyri poliittisiin tavoitteisiin vaan totuudenmukaisuuteen. Kun lähes koko vasemmisto on länsimaissa lähtenyt genderajattelun matkaan, ei siihen kriittisesti suhtautuvilla vasemmistoliberaaleillakaan ole muita samalla tavoin kyseisestä kysymyksestä ajattelevia seuralaisia kuin esimerkiksi konservatiivikristityt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi radikaalifeministit tai LGB-katon alle kuuluvat mitenkään jakaisivat äärioikeistolaiset tai äärikonservatiiviset arvot tai näkemykset. On taas omanlaisensa olkiukko sekä laiska ja virheellinen ajattelun linja sälyttää genderkriittisten feministien harteille äärioikeistolaisten syntejä. On täysin selvää, että feministisessä tai LGB-viitekehyksessä genderkriittinen ajattelu on äärimmäisen kriittistä myös esimerkiksi aborttioikeuden rajoittamista tai saman sukupuolen edustajien avioliiton kieltämistä kohtaan. Honkasalon luulisi sen kyllä tietävän.

"Gender-ideologiaa vastustavaa liikehdintää yhdistää kuitenkin kuvitteellinen yhteisö, jonka yhteenkuuluvuuden tunne perustuu yhteiseen viholliseen ja uhkaan."

Ei ole mitään perustetta sille, että esimerkiksi radikaalifemisteillä ja fundamentalistikristityillä olisi yhteinen vihollinen. Uhka syntyy siitä, että esimerkiksi nuoret joutuvat väärin perustein heille haitallisiin hoitoihin tai siitä, että raiskaaja päätyy naisten vankilaan. Se ei ole yhteenkuuluvuuden tunnetta luova uhka, vaan konkreettinen, realisoitunut uhka.

"Sen sijaan gender-ideologia on nimensä mukaisesti itsessään ideologinen, yleisesti antifeministinen käsite, jonka tarkoitus on viedä vaikuttavuus tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevilta yleis- ja ihmisoikeussopimuksilta. Näihin sopimuksiin kuuluvat muun muassa Pekingin toimintaohjelma, Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskeva EU:n Istanbulin sopimus."

Genderideologia on antifeministinen, mutta ei käsitteenä antifeministinen. Genderideologia on uhka feminismille. Valitettavasti aktivistit ovat onnistuneet syöttämään ajattelutapansa monille instituutioille, ja siksi monissa sopimuksissa on jo esimerkiksi oppi sukupuolivähemmistöistä. Kuitenkin esimerkiksi kaikkia naisten syrjinnän poistamiseen tähtääviä sopimuksia koskee se, että ne alun perin suojelevat naisia muun muassa sellaisilta ilmiöiltä, että miehet tulevat naisten urheilusarjoihin tai naisten tiloihin.

"Todellisuudessa gender-ideologiaa vastustavassa, globaalissa liikehdinnässä on siis kyse ”anti-genderismistä”, joka pyrkii oikeuttamaan vihamielisiä ja halventavia stereotypioita sekä syrjintää naisia ja sateenkaarivähemmistöjä kohtaan yhteiskunnan kaikilla alueilla. "

Genderkriittisessä ajattelussa on kyse siitä, että vastustetaan transliikeen luomia sukupuolistereotypioita, joiden mukaan nukeilla leikkivä poika tai autoista pitävä tyttö täytyy laittaa sukupuolenkorjaushoitoihin. Genderkriittisyys vastustaa sitä, että lesbot pakotetaan seksiin transnaisten kanssa tai että naiset alennetaan "kohdullisiksi". Sateenkaarivähemmistö ei ole terminä validi, koska se pitää sisällään sekä seksuaalivähemmistöt että sukupuolivähemmistöt, joiden luonne on täysin toisistaan poikkeava.

"Gender-ideologiaa vastustavan liikehdinnän juuret ulottuvat 1990-luvulle, jolloin YK laati Kaikkea naisten syrjintää poistavan ohjelman (Pekingin julistus). Yhdysvaltalaiset katoliset kirkot yhdessä Vatikaanin kanssa vastustivat ohjelman luonnosta ja vaativat, että siitä poistetaan kokonaan gender-käsite, koska se oli kirkon oppien eli kaksinapaisen ja hierarkkisen sukupuolijärjestelmän vastainen."

Roomalaiskatolinen kirkko vastusti tietysti arvojensa vastaisia ilmiöitä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä nykymenon kanssa. Gender-käsite on epätieteellinen ainakin sellaisena, että ihmisellä olisi biologisesta sukupuolesta erillinen sukupuoli, joka pitäisi tunnustaa ulkoisesti ja objektiivisesti. Vaikka sekä Atletico Madridin että Real Madridin fanit eivät kannata Barcelonaa, ei se tarkoita sitä, että Atletico Madridin fanit todellakaan kannattaisivat Real Madridia.

"Professori Risto Saarisen artikkeli tässä sarjassa osoittaa, että uusoikeiston retoriikassa politiikka ja uskonto yhdistyvät yhä useammin."

Entäpä se, kun politiikka ja tiede yhdistyvät? Tai se, kun politiikka ja oma genderusko yhdistyvät.

Seuraavat kappaleet Honkasalon tekstistä on katsausta siitä, kuinka konservatiivikristityt ovat rahoittaneet eri liikkeitä ja millaisia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä muutamisa maissa on tehty. Genderkriittisyys implikoidaan osaksi salaliittoteorioita, jollainen se ei ole, koska siihen ei kuulu ajatus salaisesta kansainvälisestä mekaanisesta järjestelmästä, joka pyrkii tavoitteeseen. Toki jotkut ovat genderkriittisyyden nimissä tehneet tulkintoja esimerkiksi transhumanismista, mutta mitään salaliittoteoriaa ei edes tarvita, koska transaktivistien toiminta ja Honkasalon ajattelutapaa edustavien ideologinen pyrkimys toimia eri yhteiskunnan tasoilla on täysin nähtävissä. Ei siis ole salaliittoa siellä eikä täällä!

"Yksi esimerkki kampanjoinnista on erilaiset pyrkimykset saattaa alan tiedejulkaisut negatiiviseen julkisuuteen siten, että tieteenalan ulkopuoliset tutkijat pyrkivät saamaan refereeprosessin läpi tekaistun julkaisun." 

Transaktivistit ovat itse äärimmäisen kunnostautuneita täysin validien, vertaisarvioitujen ja arvostettujen tutkijoiden tekemien tutkimusten canceloinnista. Jos Honkasalo viittaa Pluckroseen ja Lindsayhyn, niin eikö parodiatekstin läpimeno kerro enemmän sen läpipäästäjien ajattelun hataruudesta? On hyvin ymmärrettävää, että räätälinä ei kestetä ketään, joka sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita.

"Järjestelmällisessä kampanjoinnissa myös tieteen julkisen sektorin rahoittajia pyritään maalittamaan, jotta gender-ideologiaksi katsottuja tieteenaloja ei enää rahoitettaisi, eikä aloja saisi opettaa. Lisäksi sukupuolentutkimuksen tieteenalan tutkijoita, joista valtaosa on naisia, häiritään ja uhkaillaan."

Näin ei saisi tapahtua. Ketään ei saa häiritä. Kuitenkin enemmässä määrin queerin ja genderajattelun kannattajat ovat syyllistyneet häirintään. He ovat myös nimenomaan häirinneet naisia, kuten J. K. Rowlingia.

"Kyse ei ole väliaikaisesta reaktiosta esimerkiksi metoo -liikettä, tasa-arvoista avioliittoinstituutiota tai post-modernismia vastaan. Anti-gender-aktivismi on järjestelmällistä ja kuten oikeistopopulistipuolueet, se hyödyntää tehokkaasti tietoisia virheargumentteja ja valeuutisia manipuloidakseen julkista keskustelua ja äänestyskäyttäytymistä."

Näitä virheargumentteja valheita on nimenomaan genderajattelun ja queerajattelun kannattajien esityksissä. Heidän toimintansa on myös siten järjestelmällistä, että he ovat vallaaneet monet instituutiot ja järjestöt. Ei oikeastaan ole mitään antigenderaktivismia, vaan genderkriittinen toiminta on passiivista ja loogista argumenttien rauhallista esittämistä. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen edustajia sapettaa, koska he joutuvat heikkona vähemmistönä Honkasalon gender-ajattelutavan ensimmäsiksi uhreiksi. Kahteen sukupuoleen perustuvan tieteenmukaisen ajattelutavan purkaminen ideologisista syistä on sen verran raskas ja yhteiskuntatodellisuutta muuttava toimenpide, ettei sen kutsuminen sivilisaatiota uhkaavaksi ole mitenkään kaukaa haetun liioitelu, vaikkakin tottakai sangen paatoksellinen. Kun transaktivistit itse puhuvat väärinsukupuolittamisesta seuraavan joukkomurhan, ei sivilisaatioromahdus retorisena sanavalinta ole ainakaan vähemmän tuulesta temmattu.

Helen Joyce ja väärään suuntaan mennyt feminismi

Kriittinen transnäkökulma

 "Transsukupuolisuus on muuttunut medikaalisesta tilasta transideologiaksi, joka ei salli kyseenalaistamista. Transsukupuolisuus on minulle määritelmänä selkeästi olotila, jossa haluat eroon biologisen sukupuolesi näkyvistä ominaisuuksista ja haluat muistuttaa vastakkaista sukupuolta, niin paljon kuin mahdollista. Tätä yritetään nykyään häivyttää. Tilalle on tuotu queerideologia, jonka mukaan kuka tahansa voi olla mitä vain. Samalla kielletään biologia ja keskustelu sen rajoista. He väittävät, että on transfobista sanoa transnaisen olevan biologinen mies, vaikka se on fakta."

- Suomalainen transnainen Tina Heino, joka kritisoi transaktivismia haastattelussaan QX-lehdessä.

Sananen pojista, miehistä ja kuuluisasta T:stä

Sasha Ayad puhuu maskuliinisuuden pelosta, joka on nuorten poikien ongelma erityisesti silloin, kun heillä on ajatuksia transnaiseudesta. Ayadin mukaan osa nuorista transnaisista ajautuu transitioon osin siksi, että he eivät halua olla stereotyyppisiä pahana pidetyn miessukupuolen edustajia tai he eivät samaistu siihen. Minua on miehenä kammottanut intersektionalismin ja queerfeminismin käsitys toksisesta maskuliinisuudesta erityisesti silloin, kun sitä luullaan sosiaaliseksi rakenteeksi. Sukupuolia on kaksi, ja ne perustuvat biologiaan. On evolutiiviset syynsä sille, että sukupuolet ovat erilaisia. Testosteronilla on tarkoituksena, ja sen lisääntyminen murroiässä aikaansaa sen, että pojat ja nuoret miehet ottavat helpommin riskejä ja käyttäytyvät useammin aggressiivisesti kuin tytöt ja nuoret naiset. Puberteetin aikaansaamissa poikien käytösmuutoksissa EI OLE kysymys kulttuurisista tai sosiaalisista malleista ja niiden omaksumisesta niin kuin umpisurkea bell hooks horisee ala-arvoisesssa Mies tahtoo muuttua -kirjasessaan. 

Kuten Ayad toteaa, poikien ja miesten pitää vain oppia hallitsemaan maskuliinisuuttaan ja elämään viettiensä kanssa. Heteromies ei tule koskaan pääsemään siitä, että naisen vartalo herättää hänessä seksuaalista halua. Se ei koskaan oikeuta mihinkään häirintään tai suostumusta vailla olevaan toimintaan, mutta se peruskokemus naisten aikaansaamasta halusta ei ole muutettavissa ilman hirvittävää eheytyshoitoihin verrattavaa väkivaltaa. Hormonitoiminnan ja muiden elimistön prosessien luomassa maskuliinisuudeksi nimettävässä miesten ominaisuudessa ei ole itsessään mitään pahaa - ihmeellistä, että tällaista pitää edes miettiä. Sille on edelleen ne evolutiiviset syynsä. Miesten ei tarvitse tietenkään olla perinteisellä tavalla maskuliinisia, ja osalla miehistä esimerkiksi testosteronipitoisuudet ovat pienemmät. Esimerkiksi itse en tiedä omia pitoisuuksiani, mutta voisin kuvitella omien testosteronipitoisuuksieni olleen aina keskimääräistä matalammat, koska ulkonäössäni ja luonteessani on keskimääräistä vähemmän sellaisia piirteitä (esim. minulla on hidas parrankasvu ja olen riskejä välttelevä), joita korkeaan testosteroniin liitetään. Yksilölliset hormonipitoisuudet muuten voivat olla osin syynä siihen, miksi hormonihoito saa transihmisissä aikaan niin erilaisia muutoksia.

On horminitoiminnalla muutenkin ovelia vaikutuksia. Suhteessa matalamman testosteroinipitoisuuden omaavat heteromiehet pariutuvat usein sellaisten naisten kanssa, joilla on luonnostaan matalampi estrogeenipitoisuus. Näin jälkeläiselle tulee mahdollisimman optimaalinen hormonipitoisuus. Myös Helsingin Sanomat on julkaissut aiheeseen liittyvän uutisen tutkimuksesta. Samaan tutkimukseen liittyvässä kansainvälisessä keskustelussa Bill ja Hillary Clinton ovat esimerkkinä pariskunnasta, jossa miehellä on matalampi testosteronipitoisuus ja naisella naiseksi suhteellisen korkea testosteronipitoisuus, vaikka naisilla testosteronia on AINA selvästi vähemmän kuin miehillä, siis myös matalan testosteronipitoisuuden omaavilla miehillä on enemmän testosteroinia kuin kenelläkään naisella. Testosteronin ja estrogeenin määrä ei kuitenkaan sekundäärisenä sukupuoliominaisuutena määritä sukupuolta, vaan sen määrittää se, tuottaako niskäsyksilö pieniä vai suuria sukusoluja. Koiras- ja naaraspuolisilla kuitenkin on evolutiivisista syistä tietyt toisistaan eroavat vaihteluvälit hormonipitoisuuksissa.

Paljon on keskusteltu myös kasvatuksesta feministisessä viitekehyksessä. Mielestäni feminismi kuuluu tässäkin vain naisille ja tytöille. Poikia ei pidä todellakaan rangaista niistä luonnon sanelemista muutoksista ja ominaisuuksista, joille he eivät voi mitään. Heidän pitää sen sijaan oppia ymmärtämään, miten eri tilanteissa on sopivaa toimia ja miksi esimerkiksi toiseen ei saa koskea ilman suostumusta. Sille alkuperäiselle tyttöjen (jos ovat heteroita - tai jos he ovat homoja, niin poikien) heissä herättämälle seksuaaliselle ja romanttiselle kiinnostukselle he eivät kuitenkaan mahda mitään, ja pojilla ja miehillä siihen usein liittyy fyysisen ulkomuodon aiheuttama stimulaatio. 

Hormonitoiminta ohjaa myös ihmissuhteitamme, joten nekään eivät ole täysin pelkän sosiaalisen todellisuuden ilmiöitä. Transiutta "hoidetaan" hormoneilla ja ne vaikuttavat myös käytökseen ihmisen transiutuessa. Niillä on siis monitahoinen merkitys siinä, miten sukupuolet toimivat. Pojat ja miehet ovat siis myös samojen biologisten syiden armoilla kuin tytöt ja naisetkin, mutta juuri sukupuolten erojen vuoksi biologian sanelemat asiat vaikuttavat sukupuoliin eri tavoin. 

Yhteiskunnassa voidaan rajojen asettamisella huolehtia siitä, että ensinnäkin naiset ovat turvassa ja että toisekseen miehet voivat hallita evolutiivisia viettejään, joista toisaalta on hyötyäkin esimerkiksi silloin, kun mies puolustaa itseään tai läheisiään. Voi kuulosta konservatiiviselta, mutta itse asiassa se on tieteenmukaista. Se ei tarkoita sitä, että yhteiskunnassa pitäisi olla rajatut sukupuoliroolit. Päinvastoin, kun ymmärretään biologiset tekijät sukupuolten erojen taustalla, hahmotetaan myös ne lähtökohdat, jotka luovat luonnon sanelemat rajat sukupuolten välille, ja sen kautta kyetään käsittämään, miten kaikki muu on sosiaalista, kulttuurista ja sopimuksenvaraista. Jokainen yksilö voi sukupuolestaan riippumatta suuntautua siihen, mikä on hänelle sopivaa, mieluisaa ja luonnollista ilman, että hänen tarvitsee suhteuttaa tekemistään sukupuoleensa. Fysiologinen maailma, jossa vain esimerkiksi naiset synnyttävät, on eri asia kuin yhteiskuntatodellisuuden sukupuolistereotypiat.

Kun käännetään asiat päälaelleen

Nainen kohtaa miehen naisten tiloissa. Nainen ottaa todisteeksi kuvan. Nainen saa syytteen mieheen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

Helsingin Seksi-Sanomat

Otsikoita Helsingin Sanomissa vuosien varrelta:

2010-luku:

2011 Prostituoidut joutuvat kantamaan ahdistavia muistoja koko ikänsä

2013 Maksullinen porno on häviämässä hotelleista

2013 Fiktiossa toistuu myytti luksushuorasta

2013 Tutkijat suosittavat Suomeen seksinostokieltoa

2014 Pornotähdet vetoavat: Maksa videoistamme tai ne loppuvat

2020-luku:

2020 Seksuaalikasvattaja kertoo, millaista on seksityön arki Suomessa - kerää nyt työhön liittyviä esineitä

2020 Tällainen on uudeksi aikuisviihteen ilmiöksi noussut OnlyFans-sivusto, jonka suosituimpia suomalaisia sisällöntuottajia on Iris Flinkkilä

2021 Aloin maksaa pornostani OnlyFans-sivustolla, tällaista vastinetta sain rahalleni

2022 Seksin katukauppa on nyt afrikkalaisten hallussa Helsingissä - Poliisin mukaan reviiririidat ovat käytännössä kadonneet

2022 Viisikymppinen Leena ostaa säännöllisesti seksiä, ja nyt hän kertoo miksi

2023 Seksityö normalisoituu. Ja se on hyvä asia, sanoo tutkija Niina Vuolajärvi.

Tehtävä: Tutki ja erittele, mikä on muuttunut. Arvioi muutosta, sen syitä ja seurauksia.

Aktivismista

Ei keskustelua. Brittiläinen genderkriittinen keskustelutilaisuus saa osakseen transaktivistien terrorisoinnin reilun vuoden takaisessa Stella O'Malleyn tähdittämässä videossa. Tilaisuudessa on puhumassa myös transhenkilö, jonka mielestä nykyinen genderliike ei aja oikeita asioita. Mielenosoittajat ovat peittäneet kasvonsa huivilla, huutavat ja tukkivat tien tilaisuuden esiintyjiltä ja vierailta. Poliisi tulee, mutta aktivistit vyöryvät silti sisään. Vaikuttaa siltä, että aktivistit ovat suurimmaksi osaksi noin parikymppisiä eivätkä transeja, vaan non-binäärisiä ja queereja.

O'Malley puhuu uudesta kulttuurista, jossa milleniaalit ja vielä enemmän Z-sukupolven edustajat eli 00-luvulla syntyneet harjoittavat huutelu-, blokkaamis- ja cancelointiaktivismia. Dialogista kieltäydytään, iskulauseet ovat mantroja. Amerikkalainen genderkriittinen feministi K. Yang sai sen tuta. Hän saapui paikallisen Pridensa varrelle rauhallisesti kylttiä pidellen. Aktivistimielenosoittajat kävivät häneen käsiksi. Meghan Murphyn kanavan videossa K. Yang kertoo, kuinka häntä uhanneet genderliikkeen kannattajat katsoivat häntä kuin älypuhelimen kameran läpi. K. Yang vertaa uuden sukupolven suhtautumistapaa todellisuuteen virtuaalimaailman tykkää- ja ei-tykkää-nappeihin. Nykypolven edustajat eivät ikään kuin hahmota olevansa fyysisessä todellisuudessa, joka on somealustoja monisyisempi ja jossa itseä epämiellyttäviä asioita ei voi blokata pois.

Gender- ja transaktivistit vievät aktivisminsa pitkälle, eivätkä he kyseenalaista toimiensa oikeutusta. Mitä aktivismi oikein on? Suvi Auvinen, joka ei suoraan liity gender- tai transaktivismiin, kertoo esseekokoelmassaan Kaltainen valmiste (2021) aktivisminharjoittamisestaan reaalimaailmassa ja verkossa. Auvinen käy läpi historiaansa taloja valtaavana anarkistina sekä puhuu "me"-muodossa nykypäivän nettiaktivismista, jossa toimintakeinoja ovat canceloinnit ja tietämättömien kouluttamiset. Keitä "me" olemme? Se jää epäselväksi. Surullisenkuuluisa Pekka Pouta -tapaus tuodaan esille. Auvinen puhuu niukasti siitä, mitä päämääriä hänen edustamallaan aktivismilla on saavutettu tai mitä päämääriä sillä lopulta edes on. 

Aktivismista vaikuttaa usein puuttuvan realistinen itsearviointi sen suhteen, johtaako se johonkin lopputulokseen. Jos aktivismipyrkimyksillä ei lopputulosta ole, onko toiminta lopulta vain ihmisten kiusaamista ja kapuloiden laittamista yhteiskunnan rattaisiin? Onko tilannetta, jossa aktivistit voisivat katsoa saavuttaneensa haluamansa? Aktivismi ei lopu päämääriin pääsemisen jälkeen, vaan sen on keksittävä uusia päämääriä oikeuttaakseen olemassaolonsa.

Toisaalta erilaisia kansalaisliikkeitä ei pidä niputtaa yhteen. Suffragetit, Martin Luther Kingin johtama ihmisoikeustaistelu ja Nelson Mandelan aikaansaamat pyrkimykset apartheidin lopettamiseen onnistuivat ja jäivät historiaan. Niissä kuitenkin oli rajattu päämäärä, ne eivät olleet itsetarkoituksia. Ne sulautuivat uusiin liikkeisiin ja ideologisiin tai poliittisiin virtauksiin. Ennen kaikkea ne kohdistuivat valtaa pitäviin instituutioihin. Transaktivistit eivät lopeta, vaikka esimerkiksi sukupuolen itsemäärittelyoikeus toteutuu. He vaativat alempia ikärajoja ja yhteiskunnalta uusia tunnustamisia. He eivät kohdista toimintaansa valtainstituutioihin, vaan yksittäisiin, usein heikomassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten K. Yangin tapaus osoittaa. 

Transaktivismi on miehittänyt tai naisittanut monia yhteiskunnan julkisyhteisöjä, virastoja, yrityksiä ja järjestöjä. Se muodostuu itse valtarakenteen osaksi, ja sen päämääräksi alkaa muodostua sen itse luoman valtarakenteen ylläpito. Silloin sitä ei voi verrata naisten, etnisten vähemmistöjen tai seksuaalivähemmistöjen liikkeisiin, vaan KGB:hen, Stasiin ja Gestapoon. Ehkä vertaus on vielä kaukaa haettu, ja toisaalta transaktivistien tapa verkostoitua ei vielä täysin taida olla samanlaista kuin salaisessa poliisissa. Helsingin Sanomien artikkeli Hommaforumin kirjoittajien tietoisesta halusta muokata kieltä omia poliittisia päämääriä vastaavaksi sisältää monia genderagendallekin tyypillisiä toimintatapoja. Toimintatavat kuitenkin ovat yksittäisten sanojen merkitysten salakavalan vaihtelun lisäksi yksilöihin kohdistuvaa painostusta ja todellisuuskäsitysten muokkaamispyrkimyksiä. Sellaisia toimintamalleja ei ollut Gandhilla, varhaisilla homoaktivisteilla tai Martin Luther Kingillä.

Kun seksuaalisuudesta tulee identiteetti: lyhyt elämäni aseksuaalina

Tämä on henkilökohtainen teksti. Tarkoitukseni ei ole pitää henkilökohtaista blogia, mutta kokemukseni ehkä auttaa ymmärtämään identifikaatioiden taustoja. Julkaisen tämän olemaan täällä toistaiseksi ja katson, pidänkö tätä täällä pitempään.

En koskaan ennen ollut pitänyt aktiivisesti sormuksia, kun sujautin oikeaan keskisormeeni hankkimani paksun ja tyköistuvan mustan sormuksen. Tunsin itseni jännittyneeksi ja uhmakkaaksi. Avaisiko sormus minulle portit uuteen maailmaan? Joutuisinko sen takia vaikeuksiin? Huomaisiko kukaan edes sitä? 

Testasin aseksuaalin tunnusmerkkeihin kuuluvaa symbolia ensimmäistä kertaa musiikkifestivaaleilla kesällä 2021. Lopputuloksena oli, että maailma ei paljoa välittänyt seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä jaakobinpainistani ja seksuaali-identiteetin lievästä representoinnistani ja demonstroinnistani. Suurin osa ihmisistä tuskin tiesi sormuksen merkityksestä mitään, jos sitä edes huomasi. Festareilla on muutenkin tyypillistä käyttää erilaisia koruja, rannerenkaita ja sormuksia. Kuka jaksaa selvittää, mitä ne kaikki tarkoittavat, jos tarkoittavat. 

Ensimmäisen kerran ajattelin itseäni aseksuaalina reilut kymmenen vuotta sitten. Minulla oli ollut ensimmäinen vakavampi tapailusuhde naisen kanssa. Nainen olisi halunnut fyysistä läheisyyttä enemmän kuin minä. Olimme sängyssä, mutta seksi ei onnistunut. Nainen olisi ollut useita kertoja halukas viemään seksin loppuun asti, mutta minä en vain kyennyt. Koska minulla oli romanttisia tunteita naista kohtaan, oli kyseisen muutaman kuukauden jatkuneen suhteen yksipuolinen, hivuttamalla tapahtunut päättyminen kolhaisevaa. Ajattelin, etten voisi olla mitenkään normaali heteromies ja että olin myös aiheuttanut naiselle kamalan pettymyksen. 

Huomasin kuitenkin jo aiemmin, viimeistään murrosiässä, että suhteeni seksiin liittyvään ei ollut yhtä intensiivinen kuin useimmilla pojilla. En innostunut satunnaisesti kavereiden minulle näyttämistä pornokuvista – en ymmärtänyt niiden funktiota - enkä fantasioinut seksistä tyttöjen kanssa. En ajatellut olevani homoseksuaalikaan, koska poikia kohtaan en tuntenut muuta kuin kaveruutta. Tytöt olivat kuitenkin ihania sekä henkisesti että fyysisesti. Ihastuin muutamia kertoja ja pidin ihastukseni salassa. Yksi tyttö ihastui minuun ja yritti suudella minua koulun pihalla. Juoksin karkuun. Lukiossa koin myös romanttista kiinnostusta tyttöjä kohtaan, mutta seksijutut eivät kiinnostaneet, vaikka haaveilin läheisyydestä. Kysymys oli vain kokemattomuudesta ja siitä, että olin orientoitunut teoreettisiin asioihin siinä, missä jotkut muut ikätoverit keskittyivät etsimään tyttöjä tai poikia. Se, että myöhemmin jopa pidin seksin onnistumattomuutta pettymyksen aiheuttamisena toiselle kertoo, että minulla oli kuitenkin ainakin osittain myös suorituskeskeinen ajattelutapa seksistä.

Ilmentääkö kokemukseni seksuaalivähemmistöön kuulumista? Onko se relevantti ja homoseksuaalien kokemuksiin vertautuva? Ainut rehellinen vastaus on, että ei. Seksuaalisuuteni vain on yksilöllinen niin kuin jokaisella. Seksuaalinen kokemukseni palautuu tunnelmiin, turvallisuuteen, ihastuksen kohteen persoonaan ja henkiseen yhteyteen. Sellainen ei ollut nuoruudessani "muodikasta" eikä se ole vieläkään. Ensimmäinen ja ainoa seksikokemukseni oli traumaattinen (ei objektiivisesti, mutta minä vain otin sen niin), ja sen pohjalta dekonstruoin elämänhistoriaani valikoiden vastaamaan uutta minäkäsitystäni, jolla paikkasin traumaani.  

Nyt ajattelenkin, ettei seksiä ja romantiikkaa voi erottaa toisistaan. Tunnepuoli kiinnostaa minua enemmän, ja tunnepuolen kautta voin tulla fyysiseen, vaikken sitä osannut aseksuaaliksi julistautuessani ajatella. Toki naisvartalot ovat herättäneet minussa sekä romanttisia että seksuaalisia tunteita, mutta en pystyisi seksiin satunnaisesti kohdatun ihmisen kanssa. Itse asiassa olisi irvokasta ajatella sen tekevän minusta seksuaalivähemmistön edustajan. Jos kaikki seksuaalisesti vähemmän aktiiviset heteromiehet julistautuisivat aseksuaalisuuden spektrille, olisi heteromiesten perinteisesti suorituskeskeinen seksikulttuuri yhä tukevammin jämähtänyt paikalleen. 

Mikä sitten johti siihen, että koin tarpeen julistaa julkisesti aseksuaalisuutta? Olin niin sanottu neitsyt, kun törmätessäni erilaisiin seksuaali-identiteetteihin löysin käsitteet hetoromanttinen aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus. Entä, jos voisinkin lukea itseni seksuaalivähemmistöön? Olisiko siinä minulle käyntikortti? Kuuluinhan yhdyntäseksiä kokemattomana varsiin pieneen prosenttiin aikuisväestöstä. Ja monet aseksuaaleiksi identifioituvat vieläpä olivat kokeneita toisin kuin minä! En kuitenkaan halunnut ottaa ace-korttia käyttööni siksi, että tuntisin kuuluvani johonkin, vaan siksi, että halusin näyttää, mihin en kuulu – paljon parjattuihin cis-heteromiehiin. 

Cis-heteromiehen profiiliin kuului, että on valmis seksiin minä hetkenä hyvänsä kenen tahansa vastaantulevan naisen kanssa. Cis-heteromies ei epäillyt, vaan toimi. Vihervasemmistolaisessa intersektionalistisessa somessa valkoisen cis-heteromiehen käsite on hieman samantyyppinen kuin kapitalistiluokan käsite alkuperäisessä marxilaisessa retoriikassa. Valkoinen cis-heteromies voidaan demonisoida seksuaalisesti kyltymättömäksi saalistajaksi, joka polkee muita identiteettiryhmiä. Ihmiskunnasta lähes puolet on heteromiehiä, joten kyseessä ei voi olla kuin yleistys, vaikka tietysti pitää paikkansa, että suurin osa seksuaalirikollisista ja rikollisista yleensä on miehiä. Ymmärrän myös, miksi jokainen mies on naisille potentiaalinen uhka, ja siitä lisää kohta.

Vaikka olin nähnyt itsessäni seksuaalisuuden suhteen keskivertostereotypiasta poikkeavia piirteitä jo vuosia aiemmin, olin silti ajatellut olevani vain hetero, jolla on matala libido. Minulla oli naisen kanssa koettuun seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvä trauma, mutta en rakentanut siitä identiteettiäni. Aseksuaalisuus saattoi olla häilynyt mielessäni vain sanana, muttei minua ytimellisesti määrittävänä. En ottanut termiä tosissani. Sitten tuli Seta, sitten tulivat lukemattomat sukupuolet ja suuntautumiset, sitten tulivat sorto- ja etuoikeuspositiot hierarkioineen ja liput sekä symbolit, heimoajattelu ja etuliitteet. Ironisesti toiset heteromiehet eivät ole luoneet minulle paineita vähäisen seksuaalisen kokemukseni suhteen, mutta genderideologia sekoitti ajatukseni täydellisesti. Ennen sen kohtaamista oli helpompaa. Se antoi minulle validaatiota vuosikausia vanhalle idealleni aseksuaalisuudestani. Olin selittänyt sillä äkkinäisesti jotain aiemmin, ja nyt löysin uutta vahvistusta ajatukselleni sekä työntävästi että vetävästi.

Jotta voisin genderideologian viitekehyksessä olla muualla kuin heteromiesten karsinassa – jonne en vähäisen seksuaalisen haluni ja kokemukseni vuoksi katsonut kuuluvani – piti ripustautua aseksuaalisuuteen. Me too –liike vahvisti haluani paeta aseksuaalisuuden käsitteen alle. Aseksuaalisuus ikään kuin suojeli minua vastuulta siitä, että voisin olla potentiaalinen uhka naisille. Valitettavasti vain olemalla mies olen sitä, halusin tai en.  En tietenkään todennäköisesti missään tilanteessa kykenisi tahalliseen toisen rajojen rikkomiseen, mutta ymmärrän, että naiset kohtaavat miesten taholta niin paljon häirintää ja väkivaltaa, että myös minut voidaan koeta vaaraksi, jos nainen ei ennestään tunne minua. Se ei ole ollenkaan naisten vika, eikä minun tarvitse ottaa sitä henkilökohtaisesti. Toisaalta en voi ottaa harteilleni kaikkia miesten naisiin kohdistamia rikoksia 24/7-ajatuksella. En usko sellaista juuri kenenkään vaativankaan.

Aseksuaalien ryhmässä tutustuin sateenvarjon värien kirjoon. Yksi ryhmän jäsenistä oli sadomasokisti. Yhdellä oli fetissi, jonka hän sanoi tekevänsä hänestä aseksuaalin. Useammalla oli takanaan seksuaalista väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä, tietenkin äärettömän vakavia, ihmiseen peruuttamattomasti vaikuttavia asioita. Joku oli tullut seksuaalisesti haluttomaksi lääkityksensä vuoksi. Kerrotuista kokemuksista ei löytynyt kehityskaarta, jossa aseksuaaliksi identifioituva olisi kokenut samanlaisia vaiheita ja kipuiluja kuin homo- ja biseksuaalit. Vaikutti siltä, että taustalla oli traumoja, mielenterveysongelmia ja pelkoa. Homoseksuaaleilta oli varastettu ajatus siitä, että suuntautuminen ei johtuisi mistään ulkoisesta, vaan olisi ihmisessä valmiina syntyessä.

  

Grey ja demi olivat käsitteitä, joita puitiin. Joku piti sekoilevaa monologia, jossa reflektoi omaa häilyvyyttään seksuaalisen haluamisen ja haluamattomuuden välillä. Yksi demiseksuaaliksi itseään kutsuva sanoi sen ääneen: hän oli luullut ennen, että kaikki ihmiset haluaisivat seksiä vain joskus. No, niin minäkin.

Huomasin ahdistuvani aseksuaaliksi identifioitumisesta. Tajusin, ettei kyse ole seksuaalisuudesta, vaan luonteestani. Olen introvertti enkä yleisesti kiinnostunut seikkailuihin heittäytymisestä. Miksi rauhallinen temperamenttini ja varovainen luonteeni ei heijastuisi myös seksuaaliseen käyttäytymiseeni ilman, että se loisi minulle erillisen seksuaali-identiteetin? Miksi seksuaalisuus ja sukupuoli ylipäätään pitää erottaa muusta minuudesta? Miten ihmeessä hetero, joka joskus haluaa seksiä ja joskus ei, voisi kuulua sellaiseen vähemmistöön, jonka pitäisi esiintyä historiallisesti sorrettuna alun perin homo-ja biseksuaaleille kuuluvalla marssilla? Eikö juuri demiseksuaali ole ollut toivottu ihmistyyppi useimmissa kulttuureissa? Vapaa seksuaalisuus on syntynyt vasta 1960-luvulla. 

On myös yksi, suorastaan pelottava aspekti. Osa transeista identifioituu aseksuaalisiksi. Se johtuu monien osalta siitä, että transprosessin myötä heidän kykynsä seksiin on kadonnut tai ainakin vähentynyt tai rajoittunut. Ei kai vain ole niin, että koko aseksuaalisuuskäsite on luotu palvelemaan transagendaa? Kun transien "cis-ihmisiksi" nimeämiä ihmisiä identifioituu aseksuaalisuuteen, onko se eräänlaista queer- ja genderajattelun salakavalaa ujuttamista yhä uusille osa-alueille ja yhä uudenlaisten ihmisten elämään? Saadaanko aseksuaalisuudella ratkaistua joitain niistä ongelmista, joita genderajattelun pyrkimys sukupuolten eron häivyttämisestä vielä toistaiseksi omasta näkökulmastaan kohtaa? 

En enää tiennyt, mitä tehdä mustalla sormuksellani. Lahjoitin sen kierrätykseen. Liian pitkälle ei seikkailuni sen kanssa onneksi ehkä mennyt, koska Pridelle en juljennut mennä. Huomasin myös, että ketään ei oikeasti kiinnosta toisen seksuaali-identiteetti. Ehkäpä juuri siksi joidenkin täytyy nykyään pitää siitä niin kovaa meteliä. Homo- ja biseksuaaleilta haluaisin pyytää anteeksi. 

Ei minun pidä mennä viemään homo- ja biseksuaaleilta heidän pitkän taistelun jälkeen saamaansa tilaa ja aikaisempaa historian tilannetta turvatumpaa asemaa.