sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Lenni ei ollut drag queen vaan poika

Vuonna 2016 suomalainen äiti julkaisi päivityksen Lenni-pojastaan. Yle Kioski teki siitä uutisen.

"Lapseni EI ole drag queen. Hän on Lenni" oli päivityksen otsikko. 

Mietin, olisiko nykyään näin? Haluttaisiinko Lennistä tehdä drag queen, jotta queerfeminismi todistettaisiin oikeaksi tai olisiko se vain se tapa, jolla häneen suhtauduttaisiin? Lapsi ja drag oli vielä seitsemisen vuotta sitten vastenmielinen yhdistelmä, korkeintaan ikäväksi haukkumiseksi kelpaava ajatus. Mekkoon pukeutuvaa poikaa ei ikinä olisi voitu ilman pahaa tarkoitusperää verrata drag-artisteihin.

Äiti puhuu siitä, miten hänelle vihjaillaan Lennistä: 

"Ja lapsi kuulee kaiken. Tai ne suoraan lapselle kuittailevat aikuiset. Jotka kertovat, ettei lapsi voi olla keijuprinsessa, koska hän on poika. Kuinka hän ei voi pitää mekkoa, koska hän on poika. Näitäkin on, uskokaa pois.

Mutta nyt mulle alkaa riittää. Minun lapselleni on juuri nyt hirveän tärkeää olla poika. Mutta miksi te, aikuiset, ette anna hänen olla poika omalla tavallaan?

Lapseni EI ole nelivuotias drag queen. Hän EI ole vitsi. Hän on Lenni."

Niin, Lenni on poika ja äiti on oikeassa, kun pitää itsestäänselvänä Lennin kuulumisesta taitoluisteluharrastuksessa poikien joukkoon. Lenni ei muutu tytöksi ja on onnellinen poikana, vaikka ympäristön rooliodotukset eivät aina ole hänelle helppoja. Ympäristössä on vika, ei Lennin sukupuolessa. Toivottavasti nykyään varhaisteini-ikäinen Lenni ja hänen äitinsä voivat hyvin ja Lenni saa olla poika. Valitettavasti Setassa, transjärjestöissä ja kouluissa on monia, joiden mielestä lapsi ei voi olla keijuprinsessa, jos on poika. Lennin kaltaisille lapsile käy etenkin Pohjois-Amerikassa huonosti, kun hormonit ja blokkerit odottavat. Vuonna 2016 ehkä saattoi toivoa ja odottaa toisenlaista kehitystä.


tiistai 3. lokakuuta 2023

Ytimekkäitä vastauksia keskusteluihin

Sukupuolia ei ole kaksi, vaan monta / määrä X.

Nisäkkäillä on kaksi sukupuolta: hedelmöittävä, joka tuottaa pieniä sukusoluja ja hedelmöittyvä, joka tuottaa suuria sukusoluja.

Intersukupuoliset!

Intersukupuolisilla ei ole mitään tekemistä sukupuoli-identiteettien kanssa. Intersukupuoliset useimmiten kokevat itsensä selvästi naiseksi tai mieheksi. Kaikki eivät edes tiedä olevansa intersukupuolisia. Intersukupuoliset eivät yleensä halua osallistua esimerkiksi Prideen mitenkään.

Transoikeudet ovat ihmisoikeuksia!

Meillä kaikilla on yhtäläiset ihmisoikeudet. Toisilla ei ole erilaisia ihmisoikeuksia kuin toisilla. Mitä ihmisoikeuksia transeilta länsimaissa puuttuu?

Nainen on se, joka tuntee itsensä naiseksi.

Miksi nainen tuntee silloin itsensä? Jos hän tuntee itsensä vain naiseksi, mikä on se, joksi hän itsensä tuntee? Kehäpäätelmä ei voi määritellä naista, koska se ei kerro, mikä nainen on. Jos sanon, että X on se, joka tuntee itsensä X:ksi, kertooko se konkreettisesti sinulle, mikä X on?

Sekä transnaiset että cis-naiset ovat naisia.

Nainen on ihmislajin biologinen naarasyksilö. Vain jälkimmäiset ovat siten naisia.

Sekä transnaiset että cis-naiset ovat naisia, mutta cis-naiset ovat erilaisia naisia kuin transnaiset.

On vain yhdenlaisia naisia. Tieteen määritelmä naisesta on ihmislajin biologinen naarasyksilö, joka tuottaa suuria sukusoluja.

Termi X on loukkaava.

Niin voisi myös olla termi cis minun mielestäni. Emme voi kieltää sanoja tai muuttaa niiden merkityksiä vain siksi, että joku päättää niin. Viime kädessä sanakirja ja Kielilautakunta päättävät kielestä. Jos tarkoitat erilaisia kielen käytäntöjä, ei sinun käytäntösi voi olla parempi kuin minun, koska tämä on tasavertainen keskustelu.

Olet transfobinen.

Sinä sanoit tuon enkä minä. Määritelmäsi on subjektiivinen. Tämä on tasavertainen keskustelu, jossa määritelmistä pitää olla yhteisymmärrys.

Opettele termistö.

Enkä opettele. Tämä ei ole opetustilanne vaan tasavertainen keskustelu.

Vaadin anteeksipyyntöä.

En ole tehnyt mitään väärää. Tämä on tasavertainen keskustelu, jossa en ole sinulle velkaa.

Myös ihmisryhmää X sorrettiin ja sortoa vastustettiin samoilla argumenteillä.

Ihmisryhmä X ei vaatinut kielen muokkaamista, toisten turvallisuuden heikentämistä tai halunnut muuttaa kehoaan peruuttamattomasti julkisilla varoilla. Muutenkaan eri ihmisryhmät eivät ole yhteismitallisia. Se, että joku ihmisryhmä on vähemmistö, ei tee siitä samanlaista ja kohtaloltaan tai asemaltaan identtistä toisen vähemmistön kanssa.

Ajattelusi johtaa fobiaan ja väkivaltaan.

En ole vastuussa toisten sanomisista tai tekemisistä, jos itse perustan väitteeni tieteelle ja ilmaisen itseäni harkitusti. Jos joku syyllistyy sanojeni vuoksi vääryyksiin, on hän ymmärtänyt sanani väärin. Minulla on vastuu vain omista sanoistani ja teoistani.

Olet homofobinen. Takiasi homot eivät uskalla tulla kaapista.

Transasia ei liity homofobiaan. Et voi määritellä homofobiaa noin. Tämä on tasavertainen keskustelu, jossa käsitteistä pitää olla yhteisymmärrys.

Blokkereista/hormoneista ei ole haittaa.

Haittavaikutukset ovat nähtävissä niitä käyttäneillä. Etenkin detransitioitujat puhuvat niistä. Niistä on myös tieteellistä tutkimusta (tähän voi lisätä linkkejä).

Väite X, joka perustuu virheellisiin tutkimuksiin.

Tutkimukset ovat vääriä/virheellisiä/vanhentuneita/ideologisia. Tässä oikea tutkimus: (tähän linkki).

Teet tilasta minulle turvattoman. Menetän yöuneni fobiasi takia.

Tämä on tasavertainen keskustelu, jonka tarkoitus on pyrkiä osoittamaan, mikä on totta ja paikkansapitävää. Täällä ei olla tuntemassa vaan keskustelemassa.

Olet persu/natsi/patriarkka.

En edusta kyseisiä puoluekantoja. Et voi tehdä subjektiivisia tulkintoja. Meillä täytyy olla termeistä yhteisymmärrys, jotta voimme käyttää niitä keskustelussamme.

Pojat saavat leikkiä nukeilla ja tytöt autoilla.

Kyllä. Miksi sitten nukeilla leikkivät pojat ja autoilla leikkivät tytöt määritellään nykyään usein transeiksi vain ulkoisen stereotypisen käytöksen perusteella? Sukupuolirooli ei ole sama kuin sukupuoli. Sukupuoli ei ole ilmiasu.

Translapsia on suojeltava!

Mistä tiedät, että lapsi on trans? Lapsi voi kuvitella olevansa mitä vain. Pelkän ulkoisen stereotypiaa rikkovan käytöksen tuottaman johtopäätöksen perusteella ei voi sanoa lapsen olevan trans. Missä ovat kaikki historian translapset? Lapsia on aina suojeltava, myös asioilta, joita he eivät voi vielä käsittää ja joihin liittyy aikuisten manipulointia tai väärää vahvistamista.

Ominaisuus X on maskuliinen ja ominaisuus Y feminiininen.

Sosiaaliset roolit ja historialliset stereotypiat eivät määritä sukupuolta. Sukupuolen määrittää biologia. Voi olla monenlaisia miehiä ja monenlaisia naisia. Sukupuoli ei ole kaikki kaikessa.

Jos sinä olisit päättänyt, eivät homotkaan olisi saaneet oikeuksiaan.

Seksuaalivähemmistöt halusivat oikeuden keskinäiseen kanssakäymiseen sosiaalisesti ja juridisesti samalla tavalla kuin enemmistö. Puuttuuko transeilta tämä oikeus länsimaissa?

Miehilläkin voi olla asia X, joka on naisilla. Miesten ja naisten kehossa voi olla samoja asioita, vaikka toista onkin yleensä enemmän naisella.

On primaarisia ja sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia. Vain primaariset ominaisuudet määrittelevät sukupuolen.

sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Some johtaa blokkereihin, blokkerit johtavat hormoneihin, hormonit johtavat kirurgiaan, kirurgiaa johtaa katumukseen

Lukeaa tämä.

Siinä on kaikki amerikkalaisen detransitiotarinan osat. Neuroepätyypillisyys, traumat, somen vaikutukselle altistuminen, lääkäreiden torjumat vanhempien epäilyt, lippu transjunaan ja katumus, kun päätepysäkille on saavuttu.


Koko kauheus