Olisi paljon kirjoitettavaa, mutta vähän aikaa. Olen saanut käsiini Miriam Grossmanin teoksen Lost in Trans Nation. Sen saamisessa oli vaikeuksia, mutta teos on äärimmäisen hyvä ja ymmärrettävästi ollut aktivistien tähtäimessä. Grossman esittelee jäävuoren huippuna useita esimerkkejä siitä, miten USA:ssa lapsiin ja nuoriin kohdistetut transhoidot ovat aiheuttaneet valtavia henkilökohtaisia tragedioita. Grossman kertoo myös läheltä piti -tilanteista, joissa ROGD on mennyt ohi, kun potilas on tehnyt aitoja ja oikeita havaintoja siitä, mistä oikeasti on kyse. Yksi niin Grossmaninkin toteama kuin usein esitetty selitys transilmiön yleistymiselle on sukupuolistereotypioihin ja roolimalleihin liittyvä liike yhteiskunnassa. Grossmanista voin tehdä perusteellista luentaa myöhemmin, mutta nyt koen tarvetta hämmästellä feminiiniä ja maskuliinia ja sitä, miten ne ja niiden välille asetettu ihmeellinen välitila nykydiskurssissa käsitetään.
Ensin mietin feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta ihmisen sisäisinä kokemuksina. Muunsukupuolisuuden, genderfluidin ja muiden janalla ja sen ulkopuolella liikkuvien identiteettien yhteydessä olen kuullut puhuvan feminiinisistä ja maskuliinisista tunteista. Minulle on ihan mahdotonta määrittää tunteitani feminiinisiksi tai maskuliinisiksi, puhumattakaan siitä, että ne voisivat jollain uppo-oudolla dynamiikalla vaihdella jopa yhden vuorokauden aikana. Voitaisiin sanoa, etten ymmärrä kyseistä kokemusta niin kuin sen tuntevat. Voin puolustautua sillä, että eipä ole ennen ainakaan samassa määrin ollut vastaavanlaista emootioiden määrittelypaa tai jos on ollut, se on ollut hyvin primitiivinen tai uskontokultinomainen. En ole ainut, jonka ajattelu ei kyseiseen taivu. Vaikuttaa siltä, että genderideologia tarjoaa nuorille kehikon, josta sitten napataan selitys, jossa jokin kulttuurissa sukupuolitettu inhimillinen ominaisuus, kuten herkkyys, määritellään vielä sitä kulttuurinkin stereotypiaakin äärimmäisemmin vain toiseen sukupuoleen kuuluvaksi. Jos sitten mies (tai nainen tai muu tai mikä tahansa) tuntee herkkyyttä, on hän tämä ajatusmallin mukaan feminiinistä tunnetta tunteva. Itselleni on täysin vieras ajatus, että ihmisestä itsestään tuleva, refleksinomainen, biologiaan pohjaava ja luonnollinen tunne täytyisi ulkoistaa hatarien sosiokulttuuristen käsityskuvitelmien kautta todentamaan yksilölle jotain sellaisesta kuin sukupuolikokemus.
Toisekseen kummastelen varsinkin naisille ja tytöille tarjolla olevia roolimalleja nykyisessä somen sävyttämässä maailmassa. Samaan aikaan, kun puhutaa kehopositiivisuudesta, tuntuu siltä, että se varsinainen naisen representaatio on usein sangen perinteistä fyysistä ihannetta vastaava. Poliitikkoja myöten käsitteestä "kaunis nainen" tehdään jonkinlainen yhtäaikainen valta- ja uhripositio, kun selitetään, että kauniilla naisella on vaikeaa, kun häntä katsotaan vain kauneutensa eikä esimerkiksi saavutustensa kautta, mikä voi olla osin tottakin.* Kauneuden arvellaan johtavan siihen, että miesten halu alistaa naista suurenee. Toisaalta ikään kuin vaikuttaisi siltä, että ulkonäkö yhä ratkaisisi naisen mahdollisuudet edetä yhteiskunnassa, nyt kuitenkin liittyneenä muihin ominaisuuksiin. On ehkä totta, että monissa varsinkin miesvaltaisissa yhteiskunnan lokeroissa, kuten bisnemaailmassa, se perinteinen, miesten viettien määrittämä kauneus on lähes välttämätöntä eteenpäin haluavalle naiselle. Ajatelkaa vaikka niitä yrittäjänaisia, jotka samalla ovat sometähtiä. Ja kun somessa esittäytyy kauneustereotypiasta erottuvia naisia, tuntuvat he usein määrittelevän itsensä muuksi kuin naiseksi. Se tietty tyyppi nuoresta naisesta, joka itse ei usko voivansa olla nainen, on varmasti kaikille ilmiötä seuraavalle tuttu. Esikuvien puute ehkä vaikutaa sekä työntävästi että vetävästi siihen, että sukupuolidysforian ajattelevat selitykseksi tuntemuksilleen ne nuoret tytöt, jotka eivät perinteisellä tavalla kauniiseen, kuluneesti feminiiniseen naisen tyyppiin samaistu. Tietty ulkonäköä jopa olennaisempi voi olla se, että jokin harrastus, sosiaalisen kanssakäymisen tapa tai maneeri luo sen kokemuksen, jonka nykyideologia selittää haluksi olla muuta kuin syntymäsukupuoli. Silti on niin, että sanoisin ennen muuta nykyistä visuaalista naiskuvaa yllättävän kapeaksi, eikä se voi olla vaikuttamatta.
Mitä pitäisi tehdä? Olimme ehkä joskus vuoden 2010 ympäristössä mielestäni päässeet länsimaissa tai ainakin omassa maassamme tilanteeseen, jossa sukupuolisterotypiat olivat alkaneet karista. Yhtenäiskulttuurin murtumisesta alkoi olla jo aikaa, ja ihmisiä oli molemmista sukupuolista laidasta laitaan. Liki oli tullut se, että seksuaalivähemmistöt hyväksyttiin tasa-arvoisina heteroenemmistön kanssa, ja heille haluttiin samat oikeudet. 2010-luvulla tapahtui jotain vaikeasti selitettävää, kun yhtäkkiä stereotypiaa tunteiden tai tekojen tasolla näennäisesti pienissä nyansseissa rikkovat alkoivat identifioitua transsukupuolisiksi, muusuiksi ja erilaisiksi haja-identiteettien kantajiksi. Lukemani Grossmanin, Joycen ja Shierin teokset ovat tarjonneet monitahoisia selityksiä sille, mistä on kyse. Niistä ehkä myöhemmin, mutta nyt mietin, mitä ratkaisuja itse voisin keksiä.
Tärkeintä olisi nuorten ruutuajan vähentäminen, somen suitsiminen ja visuaaliseen materiaaliin liittyvä kriittisyyskasvatus. Mielestäni kriittinen mediakasvatus jäi jälkeen 2010-luvulla, kun se keskittyi enemmän sanoihin eikä ehtinyt TikTokin ja muiden sovellusten kuvavirran mukaan. Toinen ratkaisu oli tarjota jotain genderalakulttuurin tilalle. Sellainen tottakai tulee kaiken itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen itsestään, mutta perinteisempiä ja kehollisempia harrastuksia voitaisiin herättää henkiin. Kolmas olisi riittävän ajattelukyvyn kehittäminen niin, että tutustuttaisiin yleissivistävään aineistoon, ei demonisoitaisi länsimaista sivistystä ja alettaisiin lukea ja ymmärtää kokonaisia tekstejä lyhyiden somekommenttien sijaan. Ranskassa pedagogiaa on viety sellaisen suuntaan. Kun looginen ajattelu kehittyisi, ymmärrettäisiin genderhimmeli kestämättömäksi. Ennen kaikkea paremmat ja tutkitut välineet ja käsitteistöt omien tunteiden ja hämmennyksen ymmärtämiseen tulisi tuoda tarjolle niille nuorille, joille kaikki on feminiinistä, maskuliinista tai sukupuolineutraalia sen sijaan, että oma itse, oma kokemus ja ympäröivä yhteiskunta havaittaisiin kokonaisvaltaisina jatkuvan typistetyn sukupuoliaspektin sijaan.
*Ehkäpä tälle rinnakkainen ilmiö politiikassa on se, että naiseus tuntuu olevan määriteltävissä mielipiteen kautta. Sanna Marinin kritisoinnissa nähtiin misogyniaa, mutta en ole koskaan kuullut puhuttavan Riikka Purraa kritisoivista misogyynisinä. Yleisesti ottaen queerajattelussa nainen vaikuttaa muuttuvan vähemmän naiseksi, kun nainen on oikeistolainen. Ulkonäköasiasta taas tulee myös mieleen Annika Saarikon lausunto eräässä haastattelussa - siinä Saarikko sanoi, että Sanna Marin on kaikissa kuvissa aina niin kaunis ja Saarikko itse vain tällainen. Sanon varmuuden vuoksi, etten siis tässä itse kommentoi mitään ulkonäköasiaa, vaan tuon esiin tekemiäni havaintoja muiden, etenkin naispuolisten, käsityksistä.
(Todennäköisesti typerä) ajatus: luonto huolehtii siitä, että yhteiskunnassa on suurin piirtein yhtä paljon miehiä ja naisia. Esim. toisen maailmansodan jälkeen tappioista kärsineissä maissa syntyi aivan tolkuttomasti miehiä, koska sodassa kuolleet olivat voittopuoleisesti miehiä.
VastaaPoistaVoiko vastaavasti olla niin, että yhteiskunnassa on oltava myös yhtä paljon maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Eli tarkoittaisi sitä, että kun länsimaissa ei ole tarvinnut sotia eikä kärsiä puutteesta pitkään aikaan, niin miehistä on alkanut tulla feminiinimpiä. Tästä syystä sitten tarvitaan vastavoima, eli joukossa jossa maskuliinisuutta on liian vähän (ja feminiinisyyttä oikeastaan liikaa) osa naisista kokee, että heidän on oltava maskuliinisempia. Ja tämä sitten johtaa sitten osalle tytöistä sukupuolidysforiaan, yms.
Eli sosiaalisesti feminiininen tila olisi täysi, jolloin pitää etsiä uutta tilaa, joka löytyy maskuliiniselta puolelta, jossa tilaa on yllin kyllin.
Ei ole typerä ajatus, vaan aivan mahdollinen selitysmalli. Uskoisin ilmiön olevan monen tekijän summa, ja niistä tekijöistä jotkin voivat hyvinkin liittyä tuontapaisiin asioihin. Sain juuri Oli London ja Hannah Barnesinkin teokset, ja niissä on myös osaltaan pohdittu näitä monitahoisia syitä.
PoistaItse en aina hahmota, mitä maskuliinisuus ja feminiinisyys tarkoittavat. Ovatko ne biologisia, sosiaalisia vai biologis-sosiaalisia asioita? Biologisesti kaikki kehoon liittyvä on yksiselitteisesti jaettavissa niiden biologisten erojen kautta, joita miehissä ja naisissa on ja tietenkin jotkin luonteenpiirteet ovat tyypillisempiä miehillä ja jotkut naisilla. Voiko kuitenkaan yhteiskunnallinen tilanne muuttaa niitä? Ehkä sitten esimerkiksi rauhan aikana vähemmän aggressiiviset miehet pääsevät korkeampiin asemiin ja päinvastoin? Ja kun naiset eivät tarvitse miesten taholta tulevaa suojelua (anteeksi pöhkö ilmaisu), niin osa miehistä tulee "käyttökelvottomiksi" (älkää käsittäkö tuotakaan ilmaisua väärin) yhteiskunnassa?
Yksi kirjallisuudessa kohtaamani selitysmalli nuorten sukupuoli-ilmiölle on se, että raa'an pornon näkeminen liian varhain tuottaa sen, että tytöt eivät halua tulla pornossa täysin objektina esitettäviksi, satutettaviksi naisiksi. Pojat puolestaan kuvittelevat seksin olevan pornokuvaston kaltaista, ja jos he eivät samaistu siihen tunteista piittaamattomaan mieshahmoon, he eivät halua tulla miehiksi. USA:ssa on mm. Sasha Ayadin mukaan tapahtunut täydellinen muutos teinien suhtautumisessa romantiikkaan, koska luullaan, että vain fyysinen puoli on olemassa. Teinitytöt eivät enää harrasta kikattamista tms. viatonta siihen kehitysvaiheeseen kuuluvaa.
Jotain on joka tapauksessa tapahtunut siinä, miten nuoret tytöt kokevat feminiinisyyden, ja mielestäni se on yksi suurimpia ongelmia. Miehenä en loppuun asti osaa sanoa, mistä siinä on kyse. Liittyykö se myös tyttöjen ja naisten keskinäiseen maailmaan, jossa olen aina havainnut miehellä vähän vaikeasti käsitettäviä vallankäytön ja sosiaalisen kanssakäymisen normeja ja käytäntöjä. Osaako joku nainen selittää paremmin?
https://www.youtube.com/watch?v=jIuHVIiw1SA
VastaaPoistaKannattaa katsoa, koska käsittelee hyvin kysymystä nuorten tyttöjen transhaluista videon henkilön oman esimerkin kautta.
Voisin yrittää jossain vaiheessa määritellä maskuliinisuutta ja feminiiniyttä (tai siis kertoa miten ne itse näen), mutta en ehdi nyt:).
VastaaPoistaJäin pohtimaan sellaista, että ajattelevatko jotkut tytöt niin, että kun nykymaailmassa luokan suosituimmat tytöt voivat saada ihan mahdottoman määrän huomiota (koska some), niin nämä ei-niin-suositut tytöt eivät halua lähteä ollenkaan tähän kisaan mukaan, vaan ovat mieluummin sitten vaikka non-binäärejä tai jopa poikia.
Tuo huomiosi pornosta resonoi kyllä itselleni vahvasti. Ylipäätään kaikesta seksuaalisesta kuvastosta puuttuu minusta nykyisin rakkaus kahden ihmisen välillä. On vaan seksi, ja sekin kaikkein mieluiten jossain polyamorisessa yms. normaali-ihmiselle täysin vieraassa elämäntavassa. Plääh.
Kiinnostavaa, jään odottamaan määritelmiäsi innolla!
VastaaPoistaJungle Juica Barissa on rekrytoitu naisia ulkonäön perusteella ja kehotettu tietynlaiseen pukeutumiseen:
https://yle.fi/a/74-20049279
Tulee mieleen, että ovatko tällaisetkin asiat osatekijöitä siinä, että ne tytöt, jotka eivät koe voivansa kuulua näennäisesti suosittuun naistyyppiin, eivät haluaisi olla tyttöjä?
Maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä sen verran, että itse näen niiden merkityksen pitkälti parinmuodostuksen kannalta. Eli minusta on niin, että nainen pääsääntöisesti haluaa itselleen maskuliinisen miehen, eli sellaisen, joka saa jotain aikaan. Maskuliinisella miehellä on sopivasti kunnianhimoa ja hän tietää mitä tahtoo ja osaa mennä sitä kohti. Tällaiseen mieheen on naisen helppo luottaa jos jotain menee elämässä pieleen - eli suorituskykyinen mies osaa toimia ja edistää asioita missä tahansa tilanteessa. Tämä on miehen kaikkein tärkein piirre.
VastaaPoistaVastaavasti sellaista miestä tuskin on, joka ei halua itselleen feminiiniä naista. Feminiini nainen on yhteiskunnan säilyttävä voima, joka tarjoaa lapsille vankan kasvualustan (siis sen suffeli-osuuden siitä). Femiininiys on kaikkea sitä, missä me miehet emme ole hyviä - eli asioista huolehtimisesta ja siinä, että perheen arki sujuu hyvin. Me miehet jos olisimme vastuussa tästä, niin lapset ei varmaan söisi joka päivä.
Meillä länsimaisissa yhteiskunnissa on menossa kehitys, jossa ihmiset haluavat jatkuvasti lisää vapauksia. Tämä vapaudenkaipuu on jo ajat sitten saavuttanut pisteen, jossa sukupuolirooleista halutaan eroon. Viime aikoina on nähty, että ollaan pisteessä, jossa jopa itse sukupuolesta ja sen rajoituksista halutaan eroon. Tämä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta ikävä sivuvaikutus on se, että meillä ei ole kohta mitään mihin kiintyä. Jos naiset menettävät laajassa mitassa feminiiniytensä, niin mihin miehet kiintyvät? Ja sama toisinpäin - jos kaikista meistä miehistä tulee onnettomia vässyköitä, jotka eivät saa mitään aikaan, niin mihin naiset kiintyvät? Keskeinen väite tässä mulla on siis se, että me kiinnytään nimenomaan niihin _sukupuolisiin_ piirteisiin ja että se on kaikki kaikessa.
Elintason nousu (=vapauden kaipuu) ja em. seikat mielestäni selittävät pitkälle sen, että me ei enää lisäännytä, vaan me ollaan vahvasti taantuva kansakunta, niin kuin muutkin länsimaat.
Olen osittain samaa ja osittain eri mieltä. On totta, että miehet haluavat naisellisen naisen ja naiset miehekkään miehen. Asiasta on tehty psykologiassa tutkimuksia. Kerran kymmenen vuotta sitten keskustelin asiasta yhden psykologiaa yliopistossa opiskelleen kanssa, mutta minulla ei ole nyt nopeasti linkattavia tutkimuksia (halukkaat varmasti löytävät). Arkihavainnot todistavat saman. Poikkeuksia on tietenkin aina: esimerkiksi itse olen pitänyt vähän nörttimäisistä naisista, mutta kyllähän hekin aika feminiinisiä ovat, vaikka eivät välttämättä representoi sitä feminiinisyyttään niin paljoa esimerkiksi pukeutumisella.
PoistaOngelma onkin se, että sukupuoliroolit ja käsitykset siitä, mitä miehiltä ja naisilta vaaditaan, ovat nykyään niin hataria ja hämäriä. Monet miehet kokevat epäjohdonmukaisena sen, että naiset haluavat heiltä ristiriitaisia asioita. En tiedä, onko naisten näkökulmasta asia näin, mutta joka tapauksessa kohtaanto-ongelmia syntyy nykyään paljon siinä, mitä toiselta sukupuolelta odotetaan. Sinkkuuden ja avioerojen kasvu todistaa osaltaan ilmiön.
En kuitenkaan yhdistä sukupuolirooleja biologiseen sukupuoleen. Emme ehkä kiinny tunnetasolla ensisijaisesti sukupuolisiin vaan persoonaan liittyviin ominaisuuksiin. Kun siirrytään keittiöstä ja olohuoneesta sänkykamariin, muuttuu tilanne ja silloin se sukupuoli on suorastaan elimellisen (heh) tärkeä.
Mielestäni transilmiössä on kyse osaltaan siitä, että sukupuolistereotypiasta poikkeavuutta ei hyväksytä ja siksi halutaan muuttaa myös fyysinen ilmiasu vastaamaan toista sukupuolta. Ne tytöt, jotka eivät ole perinteisellä tavalla feminiinisiä ja joilla ei esimerkiksi ole hoivaviettiä, ovat vaarassa joutua genderkultin pauloihin. Sukupuolen ei kulttuurisesti ja sosiologisesti pidä olla vankila, mutta ruumiillisesti se on sitä biologian vuoksi.
Se, että kaikenlaiset miehet ja kaikenlaiset naiset saisivat olla sellaisia kuin luonnostaan ovat, olisi mielestäni paras tilanne. Nainen voi ihan hyvin olla perheen elättäjä ja mies lasten hoivaaja, mutta biologian vuoksi useimmiten taipumukset menevät toisinpäin. Naisten olen kuullut usein sanovan, että seksuaalinen vetovoima voi herätä erilaisista ominaisuuksista kuin niistä, jotka taas pitävät pitemmän suhteen kasassa. Miehenä minun on vaikea arvioida naisnäkökulmaa, mutta kyllähän miehetkin alitajuisesti etsivät lapsilleen parhaat geenit ja parhaan hoivan antavaa äitiä. Etsivätkö naiset sitten parhaita geenejä vai parasta isää lapsilleen vai molempia? Vai jotain muuta? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten homoilla ja lesboilla parinvalinta tapahtuu. Olen ollut siinä käsityksessä, että usein esimerkiksi vähemmän maskuliiniset homot pariutuvat maskuliinisempien kanssa, mutta tämä voi olla aivan väärä käsitys.
Paitsi elintason nousu vaikuttaa sukupuoliroolihämmennykseen se, että luulemme olevamme primitiivisten viettiemme yläpuolella. Uskonnot ovat aikoinaan kehittyneet osaltaan pitämään huolen siitä, että viettien vuoksi ei tapahdu ylilyöntejä. En tiedä, sovitellaanko genderoppia sitten uudeksi uskonnoksi kontrolloimaan.