Tiedätte tytön, joka kiipeilee puissa ja rullalautailee. Tytön, joka pitää lippistä lippa taaksepäin ja tappelee poikien kanssa. Tytön, joka ei tunne itseään muuksi kuin tytöksi, mutta ei vastaa tyttöyden latteaksi kulunutta stereotypiaa. Englanniksi häntä kutsutaan nimityksellä tomboy, suomeksi puhutaan poikatytöistä.
Monet keski-ikäiset ja vähän nuoremmatkin ovat sanoneet, että jos he olisivat lapsia ja nuoria ajassamme, saatettaisiin heitä pitää transpoikina ja he olisivat vaarassa joutua peruuttamattomiin hoitoihin. Ja kuitenkin he olisivat ei vain biologisia vaan kokonaisvaltaisia tyttöjä, sillä mitä muutakaan biologinen sukupuoli on kuin koko sukupuoli. Varsinkin maaseudulla on ollut paljon sellaisia tyttöjä, jotka tekevät pojille stereotyyppisiä asioita, kuten ritsoja ja pyykkipoikien (sic!) laittamisia pyöränpinnoihin. Voi myös olla, että perheissä, joissa äiti tekee isän ollessa estynyt tai pois perinteisiä miesten töitä, omaksuu tytärkin pojille tyypillisempää käytöstä ja poikamaisempia kiinnostuksenkohteita. Joskus orastava lesbous voi näkyä maskuliinisuutena. Eikä lopulta tomboy tarvitse syitä tai perusteluja: hänellä on oikeus olla oma itsensä! Kuinka hän kuitenkaan voisi olla, kun kaikki roolimallit ja tilat olla tyttö erilaisella tavalla on hävitetty ja perinteisessä poikien maailmassa viihtyvä tyttö hiljennetty kieltämällä häneltä tyttöys juuri, kun hän ehti luulla vihdoin saavuttaneensa vapauden sukupuolisteteotypian kahleista.
Miksi nykyään vain stereotyyppisellä tavalla naiselliset naisen mallit jyräävät? Some on luokittanut ihmisiä uudelleen. Filtterien myötä kauneus on epärealistista. Neljännen aallon feministit julistavat, että nainen olkoon upea (perinteisellä ulkoisen feminiinisellä tavalla), mutta ei miesten vuoksi. Ja silti kauneusihanteet ovat lähempänä miesten evolutiivisten vaistojen arvostamaa naistyyppiä kuin koskaan. Emansipoituva nainen on nykyään Sanna Marinin kaltainen bilekaunotar, ei tehdastyössä raatava äijämäinen lyhyttukkainen harteikas työläisnainen. Naisten emansipaatio on emansipoitumista käytösvaatimuksista ja rooleista (niin kuin pitääkin), mutta samalla pinnallisten ulkoisten normien täyttyminen on edellytys sille, että saa ylipäätään olla identiteetiltään nainen. Siitä tullaan perusongelmaan: naiseutta pidetään identiteettinä eikä biologisena ominaisuutena.
Sammuttakaa valot järjeltä ja sulkekaa portit niiltä tytöiltä, jotka eivät täytä uuden uljaan naisen stereotypiaa. Päästäkää sen sijaan sisään miehet, jotka sen täyttävät ja jotka miehinä ovat enemmän naisia kuin sukupuuton partaalla olevat tomboyt, biologiset tytöt, joiden kulttuuriekologisen lokeron queerfeminismi on tuhonnut. Poikatyttöjä tulee kuitenkin aina olemaan. Onko heidän surullinen kohtalonsa todella se, etteivät he saa olla tyttöjä ja naisia näennäisen progressiivisuuden ja teennäisen suvaitsevaisuuden nimissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti