Otteita Setan Sinuiksi-palvelusta

Setan sivuilla on Sinuiksi-palvelu, jossa saa kysyä anonyymisti Setan asiantuntijalta. Käsittelen tässä joitain sukupuolen moninaisuus -teeman kysymyksiä, jotka ovat nuorten ihmisten lähettämiä. Asiantuntija vastaa mielestäni toisinaan varsin kelvollisestikin, kun muutamassa vastauksessa kaiken muun lomassa rauhoittelee nuorta ja sanoo nuoruuteen liittyvän erilaisia vaiheita. Siinä suhteessa suomalainen tilanne on parempi kuin vaikkapa amerikkalainen, jossa nuori ohjataan välittömästä hormonihoitoihin itsemurhauhka perusteluna. Silti suomalainen Setan asiantuntijakin tuo vastauksissaan esille, että meistä monet sukupuolitetaan väärin syntymässä ja impilikoi sukupuolen identiteettikysymykseksi, ei biologiseksi ominaisuudeksi. Joissain vastauksissa hän vaikuttaa täysin varmalta nuoren kysyjän transiudesta ja suurin osa "asiantuntijavastauksista" sukupuoli-identiteettiä koskeviin kysymyksiin johtaa kohti ajatusta siitä, että syntymäsukupuoli on väärä tai vähintään sitä ei voi pitää itsestäänselvänä eli nuoren hämmennys on vastaajan mielestä aiheellista. Siinä suhteessa hämmennyksen tunnustaminen hämmennykseksi ei auta, eikä sen taustalla näkyviin juurisyihin syvennytä.

Keskityn tässä vastausten asemesta kysymyksiin, koska ne kertovat siitä, miten nuoria hämmentää ajatus sukupuolen "moninaisuudesta". Nuoruteen liittyy monia angsteja, identiteettiongelmia ja mielipiteiden ja minäkäsitysten kokeiluja. Ei kuitenkaan olisi tarpeen tarjoilla tai suorastaan tyrkyttää nuorille ajatusta siitä, että sukupuoli ei olisi itsestäänselvä asia ja että ihminen joutuisi työstää sitä osana identiteettiään. Ensinnäkin sukupuoli on perustavanlaatuinen ominaisuus, jolle ei mahda mitään. Toisekseen sukupuolen ei pitäisi sitoa esimerkiksi pukeutumistyyliä tai harrastuksia poika- tai tyttömäisiksi. Kolmanneksi nuoret eivät tarvitse enää yhtään lisää valittavissa olevia identiteettejä ja pakonomaista vapautta vastuuntua liian varhain isoista valinnoista ja kuvitella voivansa olla halutessaan sitä, mitä he eivät voi olla. Keskeisiä nuoruuden kehitystehtäviä on ymmärtää, että vaikka mahdollisuudet pitää nähdä, ei ihan mitä tahansa voi saavuttaa ja että ihan kaikkea ei voi valita.

Eräs kysyjä on jo nuoren elämässä pitkän kuukauden ajan (tehän tiedätte, että teinit pitävät esimerkiksi kuukauden seurustelua jo pitkänä suhteena...) pohtinut sukupuoltaan:

Olen jo varmaan kuukauden ajan miettinyt oonko tyttö vai poika.. olen biologisesti tyttö. Joskus haluan että oisin yhtä muodoton kuin pojat ja joskus taas haluan et mun rinnat ois isommat.. tällä hetkellä tuntuu vaan et poikana oleminen ois helpompaa. Mua ahistaa tosi paljon ku en tiiä kumpi oon! Enkä haluaisi olla sukupuoleton vaikka sukupuolettomuus on ihan ok! Mutku en halua! Haluan olla joko tyttö tai poika. Minulla ei ole mitään hajua enää kumpi oon.. Mun kaveri sano että mun tyyli ja huoneen sisustuskin on muuttunut poikamaisemmaksi. Haluan tän ahistuksen pois.. mun luonne ei oo varmaan yhtään poikamainen tai en ees enää tiiä.. sen verran tiiän että oon bi.

Kysyjä jättää lauseita kesken, puhuu ahdistuksesta ja ilmaisee epätyytyväisyyden kehostaan. Vaikuttaa siltä, että kehonkuvan ongelma on oikeasti asian ydin. Ajatus siitä, että poikana olisi helpompaa taitaa käydä lähes jokaisen kasvavan tytön mielessä useammin kuin kerran. Tuntuu myös kurjalta, että kysyjä tuntee painetta olla sukupuoleton, mutta ei haluaisi olla sellainen ja suorastaan pelkää sitä, ettei olisi "tyttö tai poika". Hän siis tuntuu kuitenkin alitajuisesti hahmottavan sen, ettei vaihtoehtoja ole muita. Hän vielä todistelee, ettei ole fobinen sanomalla, että sukupuolettomuus on hänestä ihan ok. Vaikuttaa siltä, että kysyjä on törmännyt materiaaliin, jossa nuorille puhutaan monista sukupuolista ja siitä, ettei sukupuoli ole vain biologinen. Kokiessaan nuoruudelle tyypillistä kehoahdistusta hän sitten tarttuu saamaansa materiaaliin. Traagista!

Oon 13vuotias 'tyttö' vaikka sen onkaan siitä enää niin varma. Musta nimittäin tuntuu et oon poika, Trans. Kun seiskaluokalla alko tulin kaapist 'queerinä' koska en halunnut olla kumpaakaan sukupuolta, se ei sillon tuntunu hyvältä. Nyt kuitenkin 3kk jälkeen musta on alkanut tuntuu et pisin Trans. Menin sen 3kk they/them sukupuoli 'nimikkeillä' (vieläkää varma mikä on oikee sana suomeks) mutta mua kutsuttiin välillä pojaks ja se tuntu mukavalle. Olin nuorempana paljon tyttöjen kanssa, mutta leikin yleensä autoilla niidenkin kanssa, kyllä Mä nukeillakin leikin, tosin niillä poikanukeilla. Nykyään vietän enemmän aikaa poikien ku tyttöjen kanssa, ja pukeudun myös tosi poikamaisesti. Mut se tuntuu hyvältä, se tuntuu multa.

Kysyjä on kolmetoistavuotias eli aivan lapsi. Ei todellakaan kuuluisi lapsen miettiä tällaisia. Hän sanoo tulleensa ulos kaapista queerina, kunnes kolmen kuukauden päästä tuntee olevansa trans. Pojaksi kutsuminen on tuntunut mukavalta. En usko, että kysyjä ymmärtää, mitä sanat queer ja trans tarkoittavat. Kolmetoistavuotiaan kyky abstraktien käsitteiden ymmärtämiseen ei ole riittävä, ja tämäkin kysyjä lienee saanut inspiraation ajatuksilleen netistä tai Setan tapaisten toimijoiden materiaalista. Pojaksi kutsumisen mukavuus voi liittyä samaan kuin ensimmäisen kysyjän ajatus siitä, että poikana olisi helpompaa. Kysyjä on myös voinut saada myönteistä huomiota julistaessaan olevansa trans, mihin mukavuuden tunne liittyy. Merkillepantavaa on, ettei queerius eli välisupuolen tila tuntunut hänestäkään hyvältä, joten hänkin saattaa tiedostamattomasti tajuta sukupuolia olevan kaksi ja hämmenys on peräisin siitä, että aikuiset yrittävät kertoa hänelle muuta. Poikanukeilla leikkiminen tekee hänestä mielestään pojan, mikä kertoo ajattelun olevan aivan lapsen tasolla, mikä tietenkin on ymmärrettävää, koska kyseessä on lapsi. En muuten usko Setan työntekijän vastauksen olevan 13-vuotiaalle yhtään sen ymmärrettävämpi kuin se materiaali, johon hän todennäköisesti on törmännyt. Käsitteellinen ja pitkä selitys lapselle ei toimi, vaan lapsi hämmentyy vain lisää. Surullista tämäkin.

Olen siis 15/-02 tyttö biologisesti. Käytän ihan naisten vaatteita ja näin. Kuitenkin noin 2kk sitten aloin miettimään, että mitäs jos olenkin trans. Päätin antaa sillon kuitenkin asian vain olla ja jatkoin elämässäni eteenpäin, mutta nyt eilen aloin miettimään taas tätä asiaa, mutta tuntuu etten ole kumpaakaan sukupuolta. Tai ainakaan tyttö. Tyttöjen liikuntatunnit alkoivat tuntumaan epämukavilta paikoilta samoin uimahalleissa naisten puolet. Luulen kuitenkin, että tunnen samoin, jos menisin poikien liikuntatunneille tai poikien puolelle uimahalleissa. Mitä pitäisi tehdä? (---) Ja syy sille, miksi rupesin miettiämään tätä on, että pienenä kun leikin tyttöporukalla jotain perus ''kotileikkejä'' lupauduin oleen perheen isä, veli tai poikaystävä. Ja nyt 2016-2017 talvena tapasin erään pelin kautta 2 minua vuotta nuoremman tytön (esitin heille siis poikaa) ja ajan mittaan aloin säätämään toisen näistä kanssa, mutta se loppui aika nopeasti, kun he saivat tietää olevani tyttö.

Kysyjä on alkanut miettiä, onko hän trans ja kela on alkanut pyörimään hänen päässään yhä enemmän. Tyypillistä nuoruudelle! Näinhän se menee kaikissa nuorten alakulttuureissa. Kun kysyjä on tarpeeksi alkanut kysellä itseltään asiaa, ovat tyttöjen pukuhuonetilat alkaneet ahdistaa. Vaikuttaa siltä, että kysyjä on lukenut tai kuullut jostain pukuhuonetilat sukupuolidysforiaa pahentaviksi ja alkanut ajatella, että niistä pitää ahdistua. Toisaalta olen kuullut useammalta naiselta, että heitä ahdisti teini-ikäisenä olla toisten tyttöjen edessä pukuhuonetiloissa, koska murroisän eritahtiset muutokset loivat paineita. Jälleen siis tytöstä naiseksi kasvamiseen liittyvät haasteet tuntuvat työntävän nuorta kohti ajatusta transiudesta. Myös lapsuuden leikkien näkeminen transiuden mahdollisena todisteena toistuu. Kysyjä on myös netissä larpannut poikaa. On tietenkin selvää, että netissä voi esittää vaikka mitä ja varsinkin nuorelle on tyypillistä kokeilla erilaisia identiteettejä: leikkiväthän jotkut nuoret olevansa esimerkiksi kissoja, keijuja tai haltioita. Kysyjä on lupautunut kotileikissä perheen miespuoliseksi jäseneksi. Verbi "lupautua" viittaa siihen, että leikkiin ei ole löytynyt "oikeaa poikaa". Merkillepantavaa on myös kokemus siitä, että kun hänen netti-identiteettinsä selvisi keksityksi, loppuivat lämpimät tunteet, joita hän oli saanut vastaanottaa. Tämäkin nuori siis haikaili transiutta saadakseen hyväksyntää, ystävyyttä ja rakkautta. Ikävää, että hänkään ei saa oikeita neuvoja, vaan ideologisesti motivoituneet aikuiset sekoittavat hänen päätään.

Olen 15-vuotias "tyttö", joka on aina tahtonut olla poika. Olen kieltänyt asian hyvin pitkään, alaluokilta asti, mutta minusta tuntuu, etten jaksa enää tapella asian kanssa. Pienenä rakastin kaikissa leikeissä olla poika, enkä ole ikinä erityisemmin pitänyt "tyttöjen leikeistä" kuten barbeista, kotileikeistä tms. En ole koskaan pitänyt myöskään mekoista tai muista tyttöjen vaatteiksi luokiteltavista vaatteista. Muistan, että nuorempana netissä sanoin aina olevani poika, ja pidin siitä kun minua sanottiin pojaksi. Nimeksi väitin yleensä Eliasta, ja minusta tuntuu, että jos tulisin transkaapista, se olisi uusi nimeni.

Olen seurustellut sekä tyttöjen että poikien kanssa, mutta olen huomannut, että tyttöjen kanssa seurustelu tuntuu enemmän oikealta. Lisäksi tunteeni tyttökumppaneita ja -ihastuksia kohtaan ovat olleet huomattavasti suurempia kuin poikapuolisiin. Olen todennut, että olen panseksuaali ja läheiset ystäväni tietävät sen.

Tässä voi olla bi tai ehkäpä lesbo. Kysyjä on myös pitänyt siitä, että saa olla poika. Todennäköisesti hänen tunteensa liittyy edellisten kysyjien tapaan murrosiän kehollisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin haasteisiin. Myös hänellä lapsuuden leikit ja pukeutuminen ovat olleet kuluneen stereotypian vastaisia. Tälle kysyjälle Setan asiantuntija vastaa muuten puhuttelemalla häntä Eliakseksi ja pitää häntä selvänä transina. Vastuutonta on jo se, että aikuinen kuvittelee voivansa tuntematta nuorta vastata hänelle niin tyhjentävästi puhumattakaan siitä, että "asiantuntija" ei huomioi mahdollisuutta, että kysyjä olisi lesbo tai binainen.

Näitä kysymyksiä ja vastauksia löytyy lisää Setan sivuilta, ja ne varmasti ovat löydettävissä kaikille. En laita tähän linkkejä, koska tuntuu toisaalta hieman väärältä nostaa esille nuorten ihmisten ongelmia enkä halua hyökätä henkilökohtaisesti Setan sivuilla vastaavaa aikuista henkilöä vastaan. Kuitenkin pidän oikeutettuna näiden julkaisua omien kommenttieni kassa, koska myös Seta toimii mielestäni epäeettisesti jakelemalla nuorille suoraviivaisia ideologispohjaisia neuvoja ilman, että on edes kunnolla tutustunut heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa. Kaiken kukkuraksi nämäkin neuvot ovat muiden samoja asioita pohtivien nuorten nähtävillä. Itsekin nyt tein joitain oletuksia kysyjistä kommenteissani, mutta toisin kuin Sinuiksi-palvelun vastaaja, minä en osoita kommenttejani auktoriteettiasemassa suoraan niitä miettiville nuorille. Lisäksi pyrin näkökulmissani ideologiavapaaseen analyysiin, jossa toteutin Occamin partaveistä: todennäköisin selitys nuoren ahdistukselle on yksinkertaisin - kehon muuttumiseen liittyvät minäkäsityksen prosessit, lesbous, sisäistetty misogynia, hyväksynnän hakeminen ja kokeilut.