Olet aloittanut hormoneiden käytön varhaisteinivuosinasi. Olet leikkauttanut rintasi ja sukuelimesi. Olet vaihtanut nimesi niin, että se on vastakkaiselle sukupuolelle kuuluva nimi. Kaikki ovat kannustaneet sinua: koulusi, kaverisi, ympäröivä yhteiskunta. Itsellesi tekemiäsi tekoja on pidetty ihanina. Rakkaudentäyteinen maailma on odottanut sinua ja sinä olet päässyt sinne. Jos vanhempasi ovat epäilleet, on heitä syytetty transfobiasta. Olet nyt yli kahdenkymmenen. Tajuat tehneesi virheen. Ymmärrät, ettet ollutkaan väärän sukupuolen kehossa, että ongelmasi johtuivat muusta: neuroepätyypillisyydestä, homoseksuaalisuudesta, sukupuolistereotypioihin sopimattomuudesta, mielenterveysongelmasta, sosiaalisista ongelmista, vihasta omaa kehoa kohtaan.
En voi kuvitella, miltä transition katujasta tuntuu. Voin lukea heidän tekstejään ja katsella heidän tekemiään videoita. Siten voin tavoittaa osan tuskasta, jota pahimmillaan oman terveyden ja lisääntymiskyvyn peruuttamattomasti pilannut teko tuottaa, kun ymmärtää tehneensä sen väärin perustein. Detranstioitujia eli takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa haluavia on enemmän kuin Suomen yleisessä keskustelussa myönnetään. Desistereitä eli sosiaalisen sukupuolen vaihtamista katujia löytyy myös. Englanninkielisessä maailmassa on ollut mahdollisuus tehdä sukupuolenkorjaushoitoja jo alaikäisenä hyvin kevein, jopa olemattomin perustein. Suomessakin - tosin harvemmin - käytettävien hormonihoitojen ohella siellä on tehty myös kirurgisia toimenpiteitä alaikäisille. Portinvartijoita ei ole ollut ja pelkkä tuntemus on riittänyt hoitoihin pääsyyn, mitä myös Suomen aktivistit osin vaativat jopa muunsukupuolisiksi identifioituville. USA, Iso-Britannia ja Australia joutuvat kohtaamaan kammottavan ilmiön, vaikka yhä transagendan kannattajat haluaisivat pitää sen pois päivänvalosta. Kun katujien määrä kasvaa jatkuvasti, tulee peittely vaikeammaksi. On irvokasta, että joukon nuoria ihmisiä täytyy omilla hiljaisilla tragedioillaan todistaa valhe valheeksi.
Missä detransitoitujat ovat? Redditin detrans-ryhmäalusta on heitä pullollaan. Ryhmässä on tällä hetkellä 48 800 jäsentä. Kaikki eivät liene itse detransitioitujia, mutta on selvää, että pelkästään USA:ssa heitä täytyy olla viisinumeroinen luku. Syitä sille, että aiemmat tutkimukset pienestä katujaprosentista eivät pidä paikkaansa, on monia. 2010-luvun loppu on ollut varsinaista transmanian aikaa. Yhdysvaltain koulutusjärjestelmä on tukenut transagendaa. Abigail Shrier kertoo teoksessaan Irreversible Damage, kuinka lapsia on esimerkiksi pelkkien omalle biologiselle sukupuolelle epätyyppillisten kiinnostusten vuoksi validoitu kohti transidentiteettiä monessa, monessa osavaltiossa ja piirikunnassa. Useimmilla detransitioitujilla on yksi kysymys: Miksi tämän annettiin tapahtua? Se on kysymys, joka tullaa kuulemaan tulevaisuudessa yhä useammin - myös Suomessa. Silloin on toivottavaa, että ne, jotka nyt rummuttavat genderideologiaa, vastaavat. Ainakin on toivottava, että detranstiotujien karmea kohtalo ei olisi niin turha, etteikö se voisi pysäyttää etenevää kauhujen kummitusjunaa.
Nimimerkki ClydeFallon kirjoittaa, että kärsii itsetuhoisuudesta transitiovirheensä tajuttuaan. Lasten ja nuorten transhoitoja puolustetaan itsemurha-argumentilla, jonka mukaan transhoitojen tekemättä jättäminen johtaa 44% todennäköisyydellä itsemurhaan. Väite ei pidä paikkaansa, sillä se on napattu menneiden vuosikymmenten keski-ikäisten transnaisten piirissä tehdystä, vanhentuneesta tutkimuksesta ja tämän toteavat esimerkiksi Sasha Ayad ja Stella O´Malley vaikkapa tässä Wider Lens -jaksossa. Sen sijaan detranstioitujien itsetuhoisuutta ei voi toistaiseksi kiistää: sitä ei ole ilmeisesti tutkittu, mutta kertomukset kielivät sen todellisuudesta.
Mitä ClydeFallon, yksi monista, kirjoittaa? Tässä suomennusta hänen aloituspostauksestaan:
Joinain päivinä voin mennä ulos, joinain päivinä makaan vain sängyssä. En vieläkään voi ymmärtää, miksi minun annettiin käyttää testosteroinia 15-vuotiaana ja mennä leikkaukseen 17-vuotiaana. Siinä ei ole minusta järkeä ja alan tulla hulluksi, koska en ymmärrä miten kukaan voi ajatella, että se mitä minulle ja muille tapahtui on oikein. Kuinka yksikään aikuinen voi käsittää, miten lapsi tai teini voi tehdä sellaisen päätöksen? En ymmärrä sitä. Olen toivoton. Minulla oli uskomaton elämä edessäni ja sain sen tuhotuksi. Ihmiset sanovat, että minun pitäisi hyväksyä se, mutta mitä jos en halua hyväksyä? Haluan joko vanhan elämäni takaisin tai en tiedä haluanko enää elää näin. En ollut koskaan itsetuhoinen ennen transitiota ja silti minulle kerrottiin, että pitää olla trans tai on kuolemanvaarassa. Minusta tuntuu, että minulle on valehdeltu. En ollut siinä kunnossa, että olisin voinut tehdä niin elämän mullistavan päätöksen. Mietin, miksi minä. Miksi tämä tapahtui?
Ketjussa on vastauksia samanlaisista kokemuksista niin kuin monessa muussakin detrans-ryhmän ketjussa. Yksi sydäntäsärkevimpiä on nimimerkki EyeHaveSevereOCD:n vastaus:
i had top surgery when i was 14, my boobs literally just started growing. i really miss being able to hold them, i had them for so little time that i don’t even remember that feeling. i feel ur pain girlie
Hänelle tehtiin masektomia, kun hän oli 14. Hän suree, miten vähän aikaa ehti pitää rintojaan, joiden normaali kasvu kuuluu teini-iän alkuun.
Brett Cooper on koonnut videoonsa muutamia detranstioitujien kertomuksia TikTokista. Ne ovat vain pintaraapaisu. Niistä välittyvä tuska on kuitenkin syvää. Lisa Littman on yksi heistä, jotka ovat ymmärtäneet transilmiön perustuvan paljolti sosiaaliseksi ja tutkineet sen vaaroja. Hän sanoo Wider Lens- videolla, että detransitioitujen tarinat johtivat osaltaan häntä tutkimaan aihetta kriittisesti. Samaa sanovat monet, jotka ovat heränneet genderideologian vaaroihin. Me Suomessakin olemme kohdanneet detransitioilmiön, josta on kertonut muun muassa Samettiorkidea. Pitääkö meidän tehdä samat virheet kuin maailmalla vai ehdimmekö pelastaa joukon nuoria ihmisiä? Ei ole transfobiaa antaa ihmisten kertoa tarinansa, jotka varoittavat meitä. Kuunnelkaa varoituksia. Miettikää, miten toimitte, kun teitlä tulevaisuudessa kysytään, miksi annoitte sen tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti