Aktivismista

Ei keskustelua. Brittiläinen genderkriittinen keskustelutilaisuus saa osakseen transaktivistien terrorisoinnin reilun vuoden takaisessa Stella O'Malleyn tähdittämässä videossa. Tilaisuudessa on puhumassa myös transhenkilö, jonka mielestä nykyinen genderliike ei aja oikeita asioita. Mielenosoittajat ovat peittäneet kasvonsa huivilla, huutavat ja tukkivat tien tilaisuuden esiintyjiltä ja vierailta. Poliisi tulee, mutta aktivistit vyöryvät silti sisään. Vaikuttaa siltä, että aktivistit ovat suurimmaksi osaksi noin parikymppisiä eivätkä transeja, vaan non-binäärisiä ja queereja.

O'Malley puhuu uudesta kulttuurista, jossa milleniaalit ja vielä enemmän Z-sukupolven edustajat eli 00-luvulla syntyneet harjoittavat huutelu-, blokkaamis- ja cancelointiaktivismia. Dialogista kieltäydytään, iskulauseet ovat mantroja. Amerikkalainen genderkriittinen feministi K. Yang sai sen tuta. Hän saapui paikallisen Pridensa varrelle rauhallisesti kylttiä pidellen. Aktivistimielenosoittajat kävivät häneen käsiksi. Meghan Murphyn kanavan videossa K. Yang kertoo, kuinka häntä uhanneet genderliikkeen kannattajat katsoivat häntä kuin älypuhelimen kameran läpi. K. Yang vertaa uuden sukupolven suhtautumistapaa todellisuuteen virtuaalimaailman tykkää- ja ei-tykkää-nappeihin. Nykypolven edustajat eivät ikään kuin hahmota olevansa fyysisessä todellisuudessa, joka on somealustoja monisyisempi ja jossa itseä epämiellyttäviä asioita ei voi blokata pois.

Gender- ja transaktivistit vievät aktivisminsa pitkälle, eivätkä he kyseenalaista toimiensa oikeutusta. Mitä aktivismi oikein on? Suvi Auvinen, joka ei suoraan liity gender- tai transaktivismiin, kertoo esseekokoelmassaan Kaltainen valmiste (2021) aktivisminharjoittamisestaan reaalimaailmassa ja verkossa. Auvinen käy läpi historiaansa taloja valtaavana anarkistina sekä puhuu "me"-muodossa nykypäivän nettiaktivismista, jossa toimintakeinoja ovat canceloinnit ja tietämättömien kouluttamiset. Keitä "me" olemme? Se jää epäselväksi. Surullisenkuuluisa Pekka Pouta -tapaus tuodaan esille. Auvinen puhuu niukasti siitä, mitä päämääriä hänen edustamallaan aktivismilla on saavutettu tai mitä päämääriä sillä lopulta edes on. 

Aktivismista vaikuttaa usein puuttuvan realistinen itsearviointi sen suhteen, johtaako se johonkin lopputulokseen. Jos aktivismipyrkimyksillä ei lopputulosta ole, onko toiminta lopulta vain ihmisten kiusaamista ja kapuloiden laittamista yhteiskunnan rattaisiin? Onko tilannetta, jossa aktivistit voisivat katsoa saavuttaneensa haluamansa? Aktivismi ei lopu päämääriin pääsemisen jälkeen, vaan sen on keksittävä uusia päämääriä oikeuttaakseen olemassaolonsa.

Toisaalta erilaisia kansalaisliikkeitä ei pidä niputtaa yhteen. Suffragetit, Martin Luther Kingin johtama ihmisoikeustaistelu ja Nelson Mandelan aikaansaamat pyrkimykset apartheidin lopettamiseen onnistuivat ja jäivät historiaan. Niissä kuitenkin oli rajattu päämäärä, ne eivät olleet itsetarkoituksia. Ne sulautuivat uusiin liikkeisiin ja ideologisiin tai poliittisiin virtauksiin. Ennen kaikkea ne kohdistuivat valtaa pitäviin instituutioihin. Transaktivistit eivät lopeta, vaikka esimerkiksi sukupuolen itsemäärittelyoikeus toteutuu. He vaativat alempia ikärajoja ja yhteiskunnalta uusia tunnustamisia. He eivät kohdista toimintaansa valtainstituutioihin, vaan yksittäisiin, usein heikomassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten K. Yangin tapaus osoittaa. 

Transaktivismi on miehittänyt tai naisittanut monia yhteiskunnan julkisyhteisöjä, virastoja, yrityksiä ja järjestöjä. Se muodostuu itse valtarakenteen osaksi, ja sen päämääräksi alkaa muodostua sen itse luoman valtarakenteen ylläpito. Silloin sitä ei voi verrata naisten, etnisten vähemmistöjen tai seksuaalivähemmistöjen liikkeisiin, vaan KGB:hen, Stasiin ja Gestapoon. Ehkä vertaus on vielä kaukaa haettu, ja toisaalta transaktivistien tapa verkostoitua ei vielä täysin taida olla samanlaista kuin salaisessa poliisissa. Helsingin Sanomien artikkeli Hommaforumin kirjoittajien tietoisesta halusta muokata kieltä omia poliittisia päämääriä vastaavaksi sisältää monia genderagendallekin tyypillisiä toimintatapoja. Toimintatavat kuitenkin ovat yksittäisten sanojen merkitysten salakavalan vaihtelun lisäksi yksilöihin kohdistuvaa painostusta ja todellisuuskäsitysten muokkaamispyrkimyksiä. Sellaisia toimintamalleja ei ollut Gandhilla, varhaisilla homoaktivisteilla tai Martin Luther Kingillä.