Tämä on henkilökohtainen teksti. Tarkoitukseni ei ole pitää henkilökohtaista blogia, mutta kokemukseni ehkä auttaa ymmärtämään identifikaatioiden taustoja. Julkaisen tämän olemaan täällä toistaiseksi ja katson, pidänkö tätä täällä pitempään.
En koskaan ennen ollut pitänyt aktiivisesti sormuksia, kun sujautin oikeaan keskisormeeni hankkimani paksun ja tyköistuvan mustan sormuksen. Tunsin itseni jännittyneeksi ja uhmakkaaksi. Avaisiko sormus minulle portit uuteen maailmaan? Joutuisinko sen takia vaikeuksiin? Huomaisiko kukaan edes sitä?
Testasin aseksuaalin tunnusmerkkeihin kuuluvaa symbolia ensimmäistä kertaa musiikkifestivaaleilla kesällä 2021. Lopputuloksena oli, että maailma ei paljoa välittänyt seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä jaakobinpainistani ja seksuaali-identiteetin lievästä representoinnistani ja demonstroinnistani. Suurin osa ihmisistä tuskin tiesi sormuksen merkityksestä mitään, jos sitä edes huomasi. Festareilla on muutenkin tyypillistä käyttää erilaisia koruja, rannerenkaita ja sormuksia. Kuka jaksaa selvittää, mitä ne kaikki tarkoittavat, jos tarkoittavat.
Ensimmäisen kerran ajattelin itseäni aseksuaalina reilut kymmenen vuotta sitten. Minulla oli ollut ensimmäinen vakavampi tapailusuhde naisen kanssa. Nainen olisi halunnut fyysistä läheisyyttä enemmän kuin minä. Olimme sängyssä, mutta seksi ei onnistunut. Nainen olisi ollut useita kertoja halukas viemään seksin loppuun asti, mutta minä en vain kyennyt. Koska minulla oli romanttisia tunteita naista kohtaan, oli kyseisen muutaman kuukauden jatkuneen suhteen yksipuolinen, hivuttamalla tapahtunut päättyminen kolhaisevaa. Ajattelin, etten voisi olla mitenkään normaali heteromies ja että olin myös aiheuttanut naiselle kamalan pettymyksen.
Huomasin kuitenkin jo aiemmin, viimeistään murrosiässä, että suhteeni seksiin liittyvään ei ollut yhtä intensiivinen kuin useimmilla pojilla. En innostunut satunnaisesti kavereiden minulle näyttämistä pornokuvista – en ymmärtänyt niiden funktiota - enkä fantasioinut seksistä tyttöjen kanssa. En ajatellut olevani homoseksuaalikaan, koska poikia kohtaan en tuntenut muuta kuin kaveruutta. Tytöt olivat kuitenkin ihania sekä henkisesti että fyysisesti. Ihastuin muutamia kertoja ja pidin ihastukseni salassa. Yksi tyttö ihastui minuun ja yritti suudella minua koulun pihalla. Juoksin karkuun. Lukiossa koin myös romanttista kiinnostusta tyttöjä kohtaan, mutta seksijutut eivät kiinnostaneet, vaikka haaveilin läheisyydestä. Kysymys oli vain kokemattomuudesta ja siitä, että olin orientoitunut teoreettisiin asioihin siinä, missä jotkut muut ikätoverit keskittyivät etsimään tyttöjä tai poikia. Se, että myöhemmin jopa pidin seksin onnistumattomuutta pettymyksen aiheuttamisena toiselle kertoo, että minulla oli kuitenkin ainakin osittain myös suorituskeskeinen ajattelutapa seksistä.
Ilmentääkö kokemukseni seksuaalivähemmistöön kuulumista? Onko se relevantti ja homoseksuaalien kokemuksiin vertautuva? Ainut rehellinen vastaus on, että ei. Seksuaalisuuteni vain on yksilöllinen niin kuin jokaisella. Seksuaalinen kokemukseni palautuu tunnelmiin, turvallisuuteen, ihastuksen kohteen persoonaan ja henkiseen yhteyteen. Sellainen ei ollut nuoruudessani "muodikasta" eikä se ole vieläkään. Ensimmäinen ja ainoa seksikokemukseni oli traumaattinen (ei objektiivisesti, mutta minä vain otin sen niin), ja sen pohjalta dekonstruoin elämänhistoriaani valikoiden vastaamaan uutta minäkäsitystäni, jolla paikkasin traumaani.
Nyt ajattelenkin, ettei seksiä ja romantiikkaa voi erottaa toisistaan. Tunnepuoli kiinnostaa minua enemmän, ja tunnepuolen kautta voin tulla fyysiseen, vaikken sitä osannut aseksuaaliksi julistautuessani ajatella. Toki naisvartalot ovat herättäneet minussa sekä romanttisia että seksuaalisia tunteita, mutta en pystyisi seksiin satunnaisesti kohdatun ihmisen kanssa. Itse asiassa olisi irvokasta ajatella sen tekevän minusta seksuaalivähemmistön edustajan. Jos kaikki seksuaalisesti vähemmän aktiiviset heteromiehet julistautuisivat aseksuaalisuuden spektrille, olisi heteromiesten perinteisesti suorituskeskeinen seksikulttuuri yhä tukevammin jämähtänyt paikalleen.
Mikä sitten johti siihen, että koin tarpeen julistaa julkisesti aseksuaalisuutta? Olin niin sanottu neitsyt, kun törmätessäni erilaisiin seksuaali-identiteetteihin löysin käsitteet hetoromanttinen aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus. Entä, jos voisinkin lukea itseni seksuaalivähemmistöön? Olisiko siinä minulle käyntikortti? Kuuluinhan yhdyntäseksiä kokemattomana varsiin pieneen prosenttiin aikuisväestöstä. Ja monet aseksuaaleiksi identifioituvat vieläpä olivat kokeneita toisin kuin minä! En kuitenkaan halunnut ottaa ace-korttia käyttööni siksi, että tuntisin kuuluvani johonkin, vaan siksi, että halusin näyttää, mihin en kuulu – paljon parjattuihin cis-heteromiehiin.
Cis-heteromiehen profiiliin kuului, että on valmis seksiin minä hetkenä hyvänsä kenen tahansa vastaantulevan naisen kanssa. Cis-heteromies ei epäillyt, vaan toimi. Vihervasemmistolaisessa intersektionalistisessa somessa valkoisen cis-heteromiehen käsite on hieman samantyyppinen kuin kapitalistiluokan käsite alkuperäisessä marxilaisessa retoriikassa. Valkoinen cis-heteromies voidaan demonisoida seksuaalisesti kyltymättömäksi saalistajaksi, joka polkee muita identiteettiryhmiä. Ihmiskunnasta lähes puolet on heteromiehiä, joten kyseessä ei voi olla kuin yleistys, vaikka tietysti pitää paikkansa, että suurin osa seksuaalirikollisista ja rikollisista yleensä on miehiä. Ymmärrän myös, miksi jokainen mies on naisille potentiaalinen uhka, ja siitä lisää kohta.
Vaikka olin nähnyt itsessäni seksuaalisuuden suhteen keskivertostereotypiasta poikkeavia piirteitä jo vuosia aiemmin, olin silti ajatellut olevani vain hetero, jolla on matala libido. Minulla oli naisen kanssa koettuun seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvä trauma, mutta en rakentanut siitä identiteettiäni. Aseksuaalisuus saattoi olla häilynyt mielessäni vain sanana, muttei minua ytimellisesti määrittävänä. En ottanut termiä tosissani. Sitten tuli Seta, sitten tulivat lukemattomat sukupuolet ja suuntautumiset, sitten tulivat sorto- ja etuoikeuspositiot hierarkioineen ja liput sekä symbolit, heimoajattelu ja etuliitteet. Ironisesti toiset heteromiehet eivät ole luoneet minulle paineita vähäisen seksuaalisen kokemukseni suhteen, mutta genderideologia sekoitti ajatukseni täydellisesti. Ennen sen kohtaamista oli helpompaa. Se antoi minulle validaatiota vuosikausia vanhalle idealleni aseksuaalisuudestani. Olin selittänyt sillä äkkinäisesti jotain aiemmin, ja nyt löysin uutta vahvistusta ajatukselleni sekä työntävästi että vetävästi.
Jotta voisin genderideologian viitekehyksessä olla muualla kuin heteromiesten karsinassa – jonne en vähäisen seksuaalisen haluni ja kokemukseni vuoksi katsonut kuuluvani – piti ripustautua aseksuaalisuuteen. Me too –liike vahvisti haluani paeta aseksuaalisuuden käsitteen alle. Aseksuaalisuus ikään kuin suojeli minua vastuulta siitä, että voisin olla potentiaalinen uhka naisille. Valitettavasti vain olemalla mies olen sitä, halusin tai en. En tietenkään todennäköisesti missään tilanteessa kykenisi tahalliseen toisen rajojen rikkomiseen, mutta ymmärrän, että naiset kohtaavat miesten taholta niin paljon häirintää ja väkivaltaa, että myös minut voidaan koeta vaaraksi, jos nainen ei ennestään tunne minua. Se ei ole ollenkaan naisten vika, eikä minun tarvitse ottaa sitä henkilökohtaisesti. Toisaalta en voi ottaa harteilleni kaikkia miesten naisiin kohdistamia rikoksia 24/7-ajatuksella. En usko sellaista juuri kenenkään vaativankaan.
Aseksuaalien ryhmässä tutustuin sateenvarjon värien kirjoon. Yksi ryhmän jäsenistä oli sadomasokisti. Yhdellä oli fetissi, jonka hän sanoi tekevänsä hänestä aseksuaalin. Useammalla oli takanaan seksuaalista väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä, tietenkin äärettömän vakavia, ihmiseen peruuttamattomasti vaikuttavia asioita. Joku oli tullut seksuaalisesti haluttomaksi lääkityksensä vuoksi. Kerrotuista kokemuksista ei löytynyt kehityskaarta, jossa aseksuaaliksi identifioituva olisi kokenut samanlaisia vaiheita ja kipuiluja kuin homo- ja biseksuaalit. Vaikutti siltä, että taustalla oli traumoja, mielenterveysongelmia ja pelkoa. Homoseksuaaleilta oli varastettu ajatus siitä, että suuntautuminen ei johtuisi mistään ulkoisesta, vaan olisi ihmisessä valmiina syntyessä.
Grey ja demi olivat käsitteitä, joita puitiin. Joku piti sekoilevaa monologia, jossa reflektoi omaa häilyvyyttään seksuaalisen haluamisen ja haluamattomuuden välillä. Yksi demiseksuaaliksi itseään kutsuva sanoi sen ääneen: hän oli luullut ennen, että kaikki ihmiset haluaisivat seksiä vain joskus. No, niin minäkin.
Huomasin ahdistuvani aseksuaaliksi identifioitumisesta. Tajusin, ettei kyse ole seksuaalisuudesta, vaan luonteestani. Olen introvertti enkä yleisesti kiinnostunut seikkailuihin heittäytymisestä. Miksi rauhallinen temperamenttini ja varovainen luonteeni ei heijastuisi myös seksuaaliseen käyttäytymiseeni ilman, että se loisi minulle erillisen seksuaali-identiteetin? Miksi seksuaalisuus ja sukupuoli ylipäätään pitää erottaa muusta minuudesta? Miten ihmeessä hetero, joka joskus haluaa seksiä ja joskus ei, voisi kuulua sellaiseen vähemmistöön, jonka pitäisi esiintyä historiallisesti sorrettuna alun perin homo-ja biseksuaaleille kuuluvalla marssilla? Eikö juuri demiseksuaali ole ollut toivottu ihmistyyppi useimmissa kulttuureissa? Vapaa seksuaalisuus on syntynyt vasta 1960-luvulla.
On myös yksi, suorastaan pelottava aspekti. Osa transeista identifioituu aseksuaalisiksi. Se johtuu monien osalta siitä, että transprosessin myötä heidän kykynsä seksiin on kadonnut tai ainakin vähentynyt tai rajoittunut. Ei kai vain ole niin, että koko aseksuaalisuuskäsite on luotu palvelemaan transagendaa? Kun transien "cis-ihmisiksi" nimeämiä ihmisiä identifioituu aseksuaalisuuteen, onko se eräänlaista queer- ja genderajattelun salakavalaa ujuttamista yhä uusille osa-alueille ja yhä uudenlaisten ihmisten elämään? Saadaanko aseksuaalisuudella ratkaistua joitain niistä ongelmista, joita genderajattelun pyrkimys sukupuolten eron häivyttämisestä vielä toistaiseksi omasta näkökulmastaan kohtaa?
En enää tiennyt, mitä tehdä mustalla sormuksellani. Lahjoitin sen kierrätykseen. Liian pitkälle ei seikkailuni sen kanssa onneksi ehkä mennyt, koska Pridelle en juljennut mennä. Huomasin myös, että ketään ei oikeasti kiinnosta toisen seksuaali-identiteetti. Ehkäpä juuri siksi joidenkin täytyy nykyään pitää siitä niin kovaa meteliä. Homo- ja biseksuaaleilta haluaisin pyytää anteeksi.
Ei minun pidä mennä viemään homo- ja biseksuaaleilta heidän pitkän taistelun jälkeen saamaansa tilaa ja aikaisempaa historian tilannetta turvatumpaa asemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti