Voiko mies olla feministi? Olen tuntenut antipatiaa nähdessäni somessa määritelmän, jonka mukaan tasa-arvon kannattaminen on yhtä kuin feminismi. Mielestäni siinä ei ole kyse feminismistä, vaan egalitarismista. Tämä on nähdäkseni nykyisen intersektionalisminsävyisen queerfeminismin ongelma: alun perin naisten emansipaatioon tähdänneestä liikkeestä on tehty erinäisten taustaltaan ja luonteeltaan aivan toisenlaisten ihmisryhmien etujen ajamisen ja uhrihierarkioiden brändi. Feminismi on saanut valjaat, joita eivät taida enää naiset paljoa pidellä.
Minua on myös vieraannuttanut se, että feminismin viitekehyksessä puhutaan miesten emansipaatiosta. Minusta omaa sukupuoltani ei tarvitse vapauttaa mistään, mutta miesten naisiin kohdistamat rikokset, häirinnät ja misogyniset suhtautumistavat sietävät kadota. Ei ole kuitenkaan niin, että esimerkiksi stereotyyppinen tunteista puhumattomuus tai muut kulttuuriset ominaisuudet olisivat naisten kaltoinkohtelun taustalla. Vaikka tunteita käsittelemään kykenemätön ihminen turvatuukin helpommin nyrkkiin, ei mikään kulttuuriympäristöstä opittu ominaisuus johda itsessään esimerkiksi väkivaltaan kuin pienemmän sosiaalisen piirin luomana käyttäytymismallina. Miehet tekevät vääryyksiä naisia ja toisia miehiä kohtaan yksilöinä, ja alttiuden taustalla on geeniperimän sanelemia, muissa yhteyksissä hyödyllisiä ominaisuuksia. Ympäristöstä on usein kiinni, toteutuuko alttius, mutta silloinkaan taustalla ei ole maskuliininen kulttuuri vaan muut, esimerkiksi perheeseen ja kasvuympäristöön liittyvät universaalit.
Mieheys perustuu biologiaan, joka luo usein miehille erilaiset ominaisuudet kuin naisille. En kanna kollektiivista vastuuta muiden tekemisistä*, mutta en myöskään hyväksy kaikkialla tapahtuvaa naisten huonoa kohtaloa ja naisten yleisesti heikompaa asemaa. Feminismi vapauttakoon naiset, mutta antakoon miesten olla, koska miesten ei pidä viedä feminismissäkin tilaa naisilta - näinhän on oikeasti käynyt, kun miehet on päästetty feministisiin järjestöihin ja feminististiseen toimintaan.
Miehillä ei myöskään ole edellytyksiä ymmärtää biologiaan perustuvia naiserityisiä kysymyksiä niin autenttisesti, että he voisivat ottaa niihin merkittävästi kantaa. Koska sukupuoli on biologinen ominaisuus ja koska sukupuolia on kaksi, on kummankin sukupuolen erityiset kysymykset pidettävät erillään toisistaan. Tietysti monet asiat ovat yleisinhimillisiä, mutta emme pääse sukupuolista mihinkään.
Mitä miesten niin sanottuun toksisuuteen tulee, niin itse koen ja tutkimusten perusteella tiedän, että miehillä yleisempää on esimerkiksi aggressiivinen käytös, mutta miehenä se pitää vain tunnistaa ja hallita.** Heteromies ei koskaan pääse yli siitäkään, että naisen vartalo herättää hänessä enemmän tai vähemmän seksuaalista kiinnostusta, joten on vain osattava hallita oma katse ja toiminta niin, että tilat pysyvät naisille turvallisina. Selvää on, että naisten oma sana siitä, mikä tuntuu turvalliselta, painaa tilojen suhteen. Sukupuolikäyttäytymisemme pohjaa biologiaan, mutta sivistyneinä eliöinä kykenemme hallitsemaan itsemme.
En kannata poikien "feminististä kasvatusta". Ymmärrän, että "pojat ovat poikia" on pahaenteinen lause silloin, kun sillä perustellaan esimerkiksi seksuaalista häirintää, mutta monissa konteksteissa pojat vaan nyt ovat poikia, koska eivät he tyttöjäkään ole. Poika voi tietysti olla ja on ollut monenlainen. Historiassa pojille ja miehille on ollut tarjolla enemmän erilaisia malleja kuin tytöille ja naisille, väitän minä. Esimerkiksi pojille suunnatuissa animaatioissa ja sarjakuvissa on yleensä toiminnallinen sankarihahmo ja vähintään yksi tiedenörtti. Turtleseista muistan keksijä Donatellon, johon samaistuin, kun fyysisempi kaverini samaistui johtaja-Leonardoon.
On tärkeää opettaa itsehillintää, mutta keskimäärin on fataali virhe yrittää syyllistää pieniä poikia kuvitellusta toksisuudesta. Todennäköisesti yritykset kasvattaa pojista pois fyysisyyttä ja vallanhalua johtavat vastakkaiseen lopputulokseen kuin halutaan. Kirjailija Ernest Hemingway ja filosofi Friedrich Nietzsche ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten maskuliinisia feminiinin kasvatuksen saaneista pojista aikuisena tulee.
Radikaalifeminismi painottaa naiserityisten kysymysten naiserityisyyttä. Siksi koen olevani radikaalifeministien liittolainen, vaikken perusta paljoa liittolainen-termistä, koska siitä tulee mieleen sodankäynti. Monien ihmisryhmien oikeudet ovat tärkeitä, mutta mielestäni niitä ei pidä sekoittaa feminismiin. Profeministikään en halua olla, koska se tuntuu termikikkailulta, jolla miehiä ujutetaan kuin ujutetaankin naisten sektoreille. On ehkä vähän paradoksaalista määritellä miehenä feminismiä ja samaan aikaan sanoa, että feminismi ei ole miesten asia. Jotenkin sen viitekehykseen on kuitenkin tartuttava, koska tekstini liikkuvat paljon sitä vähintään sivuavissa aiheissa.
On toki sanottava, että pari-kolme vuotta kestänyt seikkailuni feminismin aaltojen ja suuntausten parissa on yhä kesken, joten oikeudet muutoksiin ainakiin termistön suhteen pidetään.
*Tämä on muuten tosi pahalta tuntuva seikka somen vulgaarifeministisessä diskurssissa. Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitetaan sillä, että "miesten pitää puuttua toisten miesten aiheuttamaan ahdisteluun", mutta eräänlainen miesten perisyntioppi tuskin on tarpeellinen? Se itse asiassa palvelee queeria transasiaa: maskuliinisuus sisältää siinä ajattelussa tiettyjä kielteisiä piirteitä, jotka jotkut transnaiset ainakin Yhdysvalloissa ovat mm. Wider Lens -kanavan asiantuntijoiden mukaan sanoneet transitionsa syyksi.
**Minusta tuntuu, että aivan kaikki naiset ja etenkään useimmat transmiehet eivät oikein aina tajua niin sanottuja miesten maailman sääntöjä, joihin kuuluu myös se, että osataan ennaltaehkäistä konfliktitilanteita esimerkiksi itsevarmalla olemuksella, mainitakseni siis vain yhden asian kyseisestä ilmiöstä. Lisäksi se potentiaali tietynlaiseen taistelemiseen on sellainen "kynttilä vakan alla", jossa olennaista nimenomaan on se, että sitä ei tarvitse tuskin koskaan laittaa käytäntöön. Tähän perustuvat itsepuolustuslajit. Pienet pojat usein harjoittelevat tätä esimerkiksi painimalla. En hyväksy väkivaltaa, mutta jossain mielessä pojan pitää harjoittella jokin strategia kamppailutilanteisiin miehuuttaan varten. Itse selvisin noista tilanteista älyllä, sukkeluudella ja olemalla välittämättä ja tietynlaisella arvokkuuden säilyttämisellä. Noista ominaisuuksista on ollut minulle valtava hyöty aikuisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti