Vielä vuosi sitten pähkäilin sukupuolia ja suuntautumisia kuin ne olisivat lokeroita, jotka voisi avata ja joista voisi napata haluamansa nallekarkit. Satuin elämään sellaisessa sosiaalisessa todellisuudessa, jossa punavihreys ja arvoliberaalius vallitsivat. Kaikkialla kumusi yhtäkkiä oppi monista sukupuolista ja identiteeteistä. Olen heteromies, mutten aivan keskiverto. Identifioiduin heteroromanttiseksi aseksuaaliksi, ja menin jo aika pitkälle viestiessäni identiteetistäni. Voin myöhemmin kertoa lyhyestä elämästäni aseksuaalina, jos sen kautta voin jotenkin analysoida itse tekstieni aihetta, genderideologiaa. Ja kyllä, olen jopa ruksannut jossain kohtaa johonkin olevani sukupuoleltani "muu". Sellaista vaihtoehtoa en olisi tarvinnut.
Minä en ole oikeasti koskaan pitänyt kollektivistisesta ajattelutavasta, luutuneista sosiaalisista rooleista tai välittänyt sen kummemin sukupuolista. Minulla on ainakin kymmenen muuta identiteettiä ennen sukupuolta ja ihmettelenkin, miten sukupuoli-identiteetti voi olla jollain jopa ensimmäisenä. Ensimmäisiä kertoja ihmettelin sitä nykyään toksisiksi määriteltävien miesten puhetta kuunnellessa, heidän jotka tuntuivat määrittelevän maailmaa sukupuolensa kautta. Kuinka ironista onkaan, että nykypäivän genderfanaatikoilla on täsmälleen yhtä tiukka ote sukupuoli-identiteettin kuin näillä menneen maailman machoilla.
Olen suurimmaksi osaksi elämässäni tehnyt asioita ilman, että olen miettinyt, voinko sukupuoleni vuoksi niitä tehdä. Etuoikeudesta puhuminen on mielestäni sietämätöntä ja yksilöä halventavaa, joten sanon sitä vain omaksi kokemuksekseni. Olen joskus genderideologian kannattajan kanssa keskustellessani yrittänyt selittää asennettani sillä, että minä en vain ihan oikeasti ymmärrä sukupuolen merkitystä, koska se ei ole tuntunut keskeiseltä omassa maailmankuvassani. Tämä on tulkittu väärin niin, että vähättelisin sitä, mikä merkitys sukupuolella yleisesti on yhteiskunnassa. Paradoksaalisesti samaan aikaan keskustelun toinen osapuoli on halunnut nähdä kaiken puolestaan oman sukupuolimaailmankuvansa lävitse.
On kuitenkin ollut mielestäni hyvä, että ketään ei pakoteta sukupuolen mukaiseen muottiin. Olen myös aina tukenut seksuaalivähemmistöjä. Siksi olikin luontevaa ryhtyä tukemaan ns. sukupuolivähemmistöjä. Minua on huolettanut ilmastonmuutoskin, ja huomasin queerajattelun uivan salakavalasti ilmastoliikkeenkin piiriin. Se kun kuului pakettiin, johon minutkin oli etenkin omassa somekuplassani paketoitu. Jokin kuitenkin pisti esiin.
Tunsin ja tunnen yhtä transihmisiä. Eivät niinkään he vaan monet muut, liitttolaiset, jakoivat materiaalia, joka yhä enemmän tuntui syyttävän muita kuin puhuvan muiden puolesta. Usein mukaan linkittyi joko intersektionalismi tai queerfeminismi. Oli hierarkia, jossa ihmisten identiteetit asettuivat uhripositioihin. Kaikki oli päälaellaan. Ihmettelin, miten älykkäinä pitämäni ihmiset puhuivat pornosta kuin taide-elokuvasta. Kehuttiin naisia, jotka toimivat prostituution parissa, ja se tehtiin feminismin nimissä.
Kaiken taustalla oli oppi monista sukupuolista. Huomasin, että maailma joidenkin ajattelussa oli jaettu maskuliiniseen, feminiiniseeen ja sen vaihteluväleihin. Sukupuoli olisikin spektri. Yhtäkkiä mies ei voinut olla mies, jos harrasti balettia tai nainen nainen, jos oli rakennusalalla. Paradoksaalisesti ääripää oli kohdannut toisen: konservatismi ja progressiivisuus väittivät samaa, ja liberalismi ei enää tarkoittanut edistystä. Tajusin, että taustalla on postmoderni teoria. Ymmärsin, että sosiaalinen media oli tehnyt minulle tepposet. Biologinen todellisuus oli saatettu kiistää virtuaalitodellisuudessa. Ei, en voinut rehellisesti nähdä sukupuolta sosiaalisena konstruktiona. Se olisi epäloogista ja pudottaisi pohjan monilta faktuaalisilta asioita. Se olisi tieteenvastainen näkemys.
Tapahtui käännös, en enää jaksanut esittää. Tärkeintä oli se, että detransitioitujat tulivat tietoisuuteeni. Tietoisuuteeni tuli myös, millaista touhu on USA:ssa esimerkiksi kouluissa ja yliopistoissa ja miten naisten urheilu ollaan tärvelemässä. Näin joidenkin transaktivistien toimintatavat. Kuulin seksuaalivähemmistöjen hätähuudon ja ymmärsin: sateenkaari on murtunut, tipahtanut taivaalta ja hajonnut identiteettien, suuntauksien ja jopa perversioiden sirpaleiksi.
Totalitarismi pitää tunnistaa. Täytyy huomata myös, miten pinnallista some ja lukutaidon heikkeneminen ovat etenkin nuorempien sukupolvien ajattelusta tehneet. Mustavalkoisuus ja sisällöttömillä termeillä kikkailu on auttamattoman yleistä kaikessa karuudessaan. Kognitiivinen dissonanssi, ad hominem ja spinnaus estävät keskustelun. Sen huomasin, kun koitin käydä asiallista, faktoihin perustuvaa ja avointa debattia genderideologian kannattajien kanssa. Ehkä minä en vain ollut ymmärtänyt jotain, ajattelin, mutta keskustelu oli mahdotonta. Alkoi tuntua siltä, kuin keskustelisin fundamentalistiuskovaisen kanssa. Minä luovutin, mutta en voi olla täysin hiljaa. En voi katsoa sivusta, kun nuoret pilaavat elämänsä ja taustalla karnevalistinen Pride puhaltelee pasuunoihinsa. En voi olla jäsentämättä ajatuksiani tekstiksi, kun huomaan monien feministien, vihreiden, vasemmistolaisten ja oikeistolaistenkin menneen mukaan ideologiaan, jonka todellista luonnetta he eivät vaikuta havaitsevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti