Kasia on kyproslainen tubettaja, joka käsittelee kriittisesti genderilmiötä. Videossaan hän käy läpi amerikkalaisten julkkisten villitystä lastensa transiuttamisessa. Samassa perheessä puetaan useampi poikalapsi mekkoon, lapsille annetaan uusia Malibu Barbien kaltaisia nimiä ja heidän sukupuoli-identiteettiään juhlitaan somessa. Kuten Kasiakin toteaa, todennäköisyys sille, että useammassa samassa perheessä olisi monta translasta, ei ole järin korkea. Jokin yksittäinen, kontekstiton lausahdus lapsen suusta tai lapsen satunnainen aietta vailla oleva teko on toiminut vanhemmalle todisteena transiudesta. Yksi julkkisäideistä kertoi äidinvaiston kertoneen hänelle jo lapsen ollessa kohdussa, että sukupuolen suhteen ei kaikki tule olemaan selvää.
Suomalainen haastateltava kertoo Ilta-Sanomissa, että oma muunsukupuolisuus yllätti hänet. Kun kaveri julistautui muunsukupuoliseksi, löytyi omakin muunsukupuolisuus.
Käännehetki oli pari vuotta sitten, kun ystävä kertoi olevansa muunsukupuolinen.
– Silloin tajusin, että noinkin voi tehdä. Ajattelin, että kivaa, mutta itse en ole tuollainen. Jonkinlainen prosessi siitä kuitenkin selkeästi alkoi.
Kyseinen henkilö puhuu misogyniasta.
Feminismi on monen asian ytimessä. Esimerkiksi homofobia ja transfobia kiteytyvät misogyniaan, että naiseus nähdään heikkoutena yhteiskunnassamme.
Homofobia, transfobia ja misogynia niputetaan yhteen. Henkilö ilmeisesti ei näe mahdollisena esimerkiksi misogyniaa transagendan nimissä. Paperinohutta ajattelua? Lähes samaan hengenvetoon hän kertoo elämänkokemuksiaan muunsukupuolisuusnarratiiviksi järjestäytyneenä. Kuinka henkilön kokemus tyttöydestä suhteutuu hänen lausuntoonsa siitä, että naiseus nähdään heikkoutena? Kuinka se näyttäytyy suhteessa siihen, että jutun yhteydessä olevassa IG-päivityksessä sanotaan olevan "boy boss energyä?"
Näin kaikki tilanteet, joissa nuorempana olin kokenut, etten ole nainen, mutta en silloin tajunnut. Oli tuntunut pahalta olla teatterissa prinsessaroolissa tai tullut outo olo, kun kutsuttiin tytöksi.
Onkohan jutun henkilö kokeillut ajatella, että hänen itsensäkin tunnistamansa misogynia ja kapea tytön rooli voisi olla vaikuttanut siihen, miksi prinsessarooli tuntui pahalta? Eipä hänen identiteettinsä muille kuulu, mutta mietin vain tykönäni ja kysyn asiaa itseltäni.
Palataanpa sitten suureen maailmaan. Genspect on amerikkalainen, anglosfäärissä toimiva järjestö, jota vetävät asiantuntijat. Se tarjoaa tieteenmukaista, ideologiasta vapaata apua erityisesti sukupuolensa kyseenalaistavien ja sukupuolidysforisten lasten ja nuorten perheille. Perustajiin kuuluu loistava Sasha Ayad. ROGD on lyhenne sanoista rapid-onset-gender-dysphoria. Kyseessä on ilmiö, jossa yleensä nuorten tyttöjen kirjoihin kuuluva henkilö kokee olevansa toista sukupuolta kuin syntyessään ilman ennakkovaroituksia ja ilman aikaisempaa historiaa. Genspectin kanavalta löytyvä ROGD-seminaari on suotavaa kuunneltavaa, koska siitä saa erinomaisen ja perustellun käsityksen ilmiöstä. ROGD:ta voidaan pitää suurena selittävänä tekijänä sille, miksi teini-ikäisten tyttöjen halu sukupuolenkorjaushoitoihin on lisääntynyt länsimaissa voimakkaasti viime vuosina.
Kaikissa kolmessa esimerkissä, julkkisten lasten transiudessa, muunsukupuolisuuden tajuamisessa ja ROGD:ssä näyttäytyy samantyyppinen kertomus. Siinä on ikään kuin eletty hämärässä siihen saakka, kunnes tapahtuu valaistuminen siitä, että oma itse tai oma lapsi onkin muuta sukupuolta kuin siihen asti on ajatellut. Elämänhistoria ryhdytään näkemään uuden sukupuoli-identiteetin kautta ja rekonstruoidaan vastaamaan koettua tilaa. Katalyyttinä kaikella on sosiaalisen ympäristön, usein sosiaalisen median, kautta kulovalkeana leviävä idea sukupuoli-identiteeteistä.
Vai onko asia toisin? Onko niin, että todellinen sukupuoli tai sukupuolettomuus voi pysyä ihmiseltä piilossa ja yhtäkkiä paljastua? Jos näin on, missä se on ollut julkituloonsa ja tietoisuuteen saapumiseensa asti? Onko se ollut kartesiolaisessa käpyrauhasessa tai jonkinlaisessa astraaliruumiissa? En nälvi ketään, tuumin vain, kun ei oma hoksauskyky riitä. Ja jos ei mahdu lokeroihin, pitääkö niistä hypätä pois sen sijaan, että ottaisi ruuvimeisselin käteen, purkaisi lokerikon ja tekisi lokeroista laajempia? Ja ei, meisselin käteen ottaminen ei ole maskuliinista ja tee ketään transmaskuliiniksi, vaan työkalua pitelevän käden haltija voi rauhassa keskittyä työhönsä omana itsenään ilman omien tekojen jatkuvaa reflektointia ja kategorisointia sukupuolten moninaisuuden kontekstissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti