Monelle perehtymättömälle voi olla yllätys, miten anime- ja pelikulttuuri liittyvät transilmiöön. Toinen aluksi ajatellen kumma allianssi on punkskenen ja transagendan liitto, jonka kohtaaminen verkossa tuntui minusta omituiselta. Käsittelen ensinmainittua yhteenliittymää erään esimerkin, pelikonsolivalmistaja Segan Sonic-hahmon kautta. En todellakaan törmätessäni sattumalta sen transyhteyteen aluksi edes tajunnut, miten se saadaan käännettyä transsymboliksi. Oikeastaan kyse ei edes ole symboliikasta, sillä Sonic vaikuttaa yhden transskenessä lymyilevän alaskenen piirissä olevan aivan konkreettinen transhahmo.
Laventeliveikkonen on kirjoittanut animen yleisestä yhteydestä gendersekoiluun. Helen Joyce käy Trans-teoksensa kappaleessa My Name is Neo (alkaen s. 53 vuoden 2022 Oneworldin pokkaripainoksessa) sitä, miten transitioituneet Wachowski-veljekset ovat selittäneet Matrix-trilogian kertovan itse asiassa transitioitumisen kokemuksesta ja miten Keanu Reevesin esittämän päähenkilön oli alkuperäisessä käsikirjoituksessa tarkoitus muuttua naiseksi matriisimaailmasta elokuvan reaalitodellisuuteen siirtyessään. Elokuvan eri hahmoilla oli allegorinen merkitys, joka kuvasi transitiota sukupuolesta toiseen. En olisi itse osannut ajatella, että Matrix - joka teinivuosinani oli minulle vaikuttava kokemus - olisi merkinnyt sukupuolitransitiota. Tekoäly ja keinotodellisuus tosin liitetään joissain teorioissa transilmiöön, kun se laajennetaan käsittämään transhumanismia. En itse toistaiseksi mene niin pitkälle, vaan pitäydyn pohtimaan Sonicia esimerkkinä transagendan sisäisistä kulttuuri-ilmiöistä.
Piirros- ja pelihahmot vaikuttavat esiintyvän netin ja somen transmaailmassa niin, että löydän asiaan kolme tulokulmaa, matkien määrässä translain hyväksynnän jälkeen halailleen Alex Stubbin kuuluisaa kolmea pointtia:
1) Animaatio- ja pelihahmot ovat avataria, ja sukupuoli-identiteetissä koetaan virtuaalimaailmassa avatarhahmossa esiintymiseen rinnastuvia tunteita.
2) Animaatio- ja pelihahmot ovat pohjimmiltaan infantiilejä ja lastenkulttuuriin liittyviä, mikä heijastaa transilmiöön kietoutuneiden nuorten kypsymättömyyttä tai häilyvyyttä lapsuuden ja nuoruuden välillä.
3) Animaatio- ja pelihahmot ovat eräänlaisia suojanaamioita tai propagandavälineitä, joiden avulla aikuiset transagendan kannattajat voivat tulla nuorten maailmaan. Hahmot myös sopivat erilaisiin meemeihin ja hymiöihin, jolloin niitä voidaan käyttää agendan poliittisten viestien tuottamiseen ja eteenpäin viemiseen. Sonicin suhteen kyseisestä löytyy monia esimerkkejä.
Mikä Sonic on? Sega julkaisi vuonna 1991 Mega Drive -konsolinsa ohessa Sonic-pelisarjan, joka oli eräänlainen Segan versio Nintendon Super Mariosta. Sonic on 15-vuotias sininen siili, joka kykenee muuttumaan nopeasti liikkuvaksi palloksi. Siihen nimi Sonic liittyykin. Itselleni peli on tuttu lapsuudesta, ja niin varmasti monelle muullekin. Mutta miksi Sonicia pidetään transina? Sonicin ruumiinrakennetta on verrattu kahteen muuhun saman universumin hahmoon, Silveriin ja Shadowiin, ja todettu hahmojen välillä olevan feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta ilmentäviä eroavaisuuksia.
Alun perin ajatus Sonicin transiudesta on siltikin peräisin vuoden 2020 Sonic the Hedgehog -elokuvasta, jossa Sonicin ihmisystävä pitää Sonicia ensin tyttönä, mutta sen jälkeen Sonic korjaa Max-kaverilleen olevansa poika. Muuttuminen keräksi ehkä myös on transiuden merkki. Esport-urheilija Dominique McLean esiintyy peleissä nimellä SonicFox - eräs kettuhahmo liittyy myös Sonicin siiliuniversumiin. McLean kertoo olevansa non-binary ja furry. Furry liittyy nuorten alakulttuuriin, jossa esimerkiksi pidetään kissan korvia muistuttavia korvia sisältävää pantaa. Sonicin sinisen, sukupuolistereotypioita noudattamattoman mallisen tukankin on nähty kertovan genderistä.
Sonicin on todella sanottu kannustaneen transiuteen (tai vahvistaneen kokemusta identiteetistä ja auttaneen näin sukupuolidysforista, mukavaa, että näin), ja TikTokissa Sonic esiintyy useissa nuorten transaiheisissa videoissa. En tiedä, mitä Sega ajattelee hahmonsa käytöstä transyhteyksissä, mutta Sonicista löytyy netistä jopa enemmän transviiitekehyksen kuin alkuperäisen peliviitekehyksen osumia.
Tumblrista #sonic-haulla löytyy paljon kuvia, joissa Sonicin taustalla ovat translipun värit. Mukana on myös Sonic-maailman muita hahmoja. Ilmeisesti Sonicia pidetään transmaskuliinina, mutta joillain sivuilla Sonicin ajatellaan olevan transfeminiini tai genderfluid.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti