Joonas Konstig on siitä erilainen suomalainen kirjailija ja kulttuuritoimija, että hän ei ole arvoiltaan punavihreä vaan arvokonservatiivi. Konstig on entinen punkkari, josta on keski-ikäistymisen ja perheellistymisen myötä tullut klassiseen herrasmiesihanteeseen uskova traditionalististen näkemysten puolustaja. Hän toimii myös Ylen kolumnistina, ja Ylen kolumnienkirjoittajien joukossa hän on virkistävä poikkeus. Se on sanottava, että itse en kuulu Yleä kohtaan antipatiaa tunteviin, ja tiedostan toimittajien henkilökohtaisten valintojen mahdollisuudet, mutta yleishavaintona Konstig on silti poikkeus.
Ylen sivuilla 22.9.2023 julkaistussa kolumnissaan Nuorilta miehiltä ei vaadita liikaa Konstig näkee liiallisen sallimisen ja vaatimusten puutteen aiheuttavan ja pahentavan nuorten miesten ongelmia. Ne estävät pääsemästä liikkeelle ja ottamasta vastuuta. Kun vastuuta ei oteta itsestä ja omasta arjesta, ei lopulta kasveta ottamaan vastuuta muista ihmisistä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Konstigin ajatus edustaa perinteistä, negatiivista vapauskäsitystä, josta kirjoitin muutama postaus sitten. Olen itse kuullut Konstigia livenäkin (jos Joonas luet tätä, niin olemme tavanneet, mutta et varmaan muista minua), ja hän on puhunut Kaikki on sanottu -romaaninsa pohjaavaan ajatukseen siitä, että velvollisuus on se, mitä nykysukupolvi oikeasti tahtoo. Olen myös ymmärtänyt, että Totuus naisista -romaanin konservatiivinen isähenkilöhahmo liittyi Konstigin omaan eetokseen herrasmiehuuden tavoittelusta.
Velvollisuusetiikan ja klassisen vapauskäsityksen pohjalta Konstig survoo palasiksi monia nykyajalle ja -kasvatukselle tyypillisiä hokemia, kuten "kuuntele sydäntäsi" tai "ei kai sulla ole raskasta". Hän kuvaa, kuinka lohdutus on usein materialistista ("tässä uusi lelu") ja tunnetasolla tapahtuu hylkääminen ainakin siinä suhteessa, että lapseen tai nuoreen ei uskota, kun häntä ei haasteta kohtaamaan rohkeasti vaikeuksia. Vaatiminen on Konstigin mukaan välittämistä. Välittäminen on sitä, että ihminen saa kokea itsensä tarpeelliseksi. Konstig mainitsee Jordan Petersonin suosion merkkinä siitä, että nuoret miehet todella kaipaavat perinteistä isähahmoa, joka kertoo, miten vastuunotto johtaa merkityksellisyyden kokemiseen. Ja merkityksellisyys on Petersonin mukaan se, jonka voi saavuttaa, ei onnellisuus tai euforia.
"Voit olla nainen tai mikä vaan muu" on Konstigin kolumnin dialogissa vastaus nuoren kysymykseen siitä, miten mieheksi tullaan. Mielestäni voitaisiin puhua yhtä lailla naiseksi tulemisesta, ja yleensä aikuiseksi kasvamisesta. On kuitenkin totta, että Konstigin ottama miesnäkökulma vastuuseen ja velvollisuuksiin on validi. Peterson on sanonut, että naisten pitää ratkaista kysymys äitiydestä suhteellisen nuorena, jolloin heille merkityksen löytäminen kulkee toista reittiä. En tiedä, onko näin, mutta ainakin se nykyfeminismin näkemys, jossa miesten on ikään kuin tultava naisten kaltaisiksi tai vähintään sukupuolettomiksi on monille pojille ja miehille myrkkyä. Se oli sitä myös itselleni, kun koin tarvetta luopua esimerkiksi itseni puolustamisen tai terveen suuttumuksen taidosta siksi, että ne olisivat jotenkin patriarkaalisia. Lisäksi queerfeminismi ja suurin osa intersektionalismin suuntauksista tuotti olon, joka pakotti reflektoimaan omaa valkoisuudesta ja maskuliinisuudesta johtuvaa valta-asemaa 24 tuntia vuorokaudessa. Kun luovuin queervaikutteista, tulin onnellisemmaksi ja sain takaisin merkityksellisyyden kokemuksen myös miehenä.
Kaikki havaintoni arjesta ja teoriasta puhuvat sen puolesta, että poikien kasvattaminen feministisen ajattelun viitekehyksessä on virhe, jonka hintaa monet tulevaisuuden mies- ja naissukupolvet tulevat maksamaan. Kunnianhimo on nykyfeminismin ajattelussa synti. Varsinkin taloudelliseen menestykseen (joka on ollut fyysisesti vähemmän vahvojen miesten reitti yleiseen menestykseen) pyrkiminen on mieheltä riistokapitalistinen ja muita sortamaan tähtäävä teko. Miehille tyypillinen sana "kunnia" (joka on vähän samanlainen sukupuolittunut sana kuin naisten "ihana") nähdään vain sen negatiivisten puolten kautta. Tietenkin kunnian tavoittelu ja puolustaminen voi johtaa väkivaltaan, kärsimykseen ja itsetuhoon, mutta se ei silloin edes ole kunniaa. Feministisessä viitekehyksessä ei osata mielestäni nähdä sitä, miten myös rakastaminen, vastuuntunto ja kyky kieltäytyä ovat osa kunniaa niin miehillä kuin naisillakin. Kunnian terveessä himoamisessa on sekin hyvä puoli, että se vie myös yhteiskuntaa eteenpäin. Vaan jos koskaan ei vaadita mitään, ei opi kohtaamaan ja selättämään niitä vaikeuksia, joiden kohtaamisen rohkeus on kunnianhimon edellytys.
Mitä tämä merkitsee genderajattelua pohtiessa? "Voit olla nainen tai mikä vaan muu", Konstig siis kirjoittaa. Helen Joyce tuo teoksessaan Trans esille, että valtaisa enemmistö transhoitoihin hakeutuvista nuorista tytöistä on lähtöisin valkoisista liberaaleista ylemmän keskiluokan perheistä. Mielestäni tämä todentaa sen, että myös nuoria naisia koskee se, että kiinnekohdat ja välttämättömyydet puuttuvat. Sasha Ayad ja Stella O'Malley ovat perustelleet amerikkalaisten transnuorten sosioekonomista ja perheen poliittiseen taustaan liittyvää jakaumaa sillä, että kun mikään kapinointi ei johda rajojen asettamiseen, on tehtävä lopulta viimeinen mahdollinen liike ja päätettävä haluta olla toista sukupuolta fyysistä ilmiasua myöten. Se on tietenkin vain yksittäinen syy transilmiölle, mutta itsessään mielestäni rinnasteinen Konstigin kuvaamille nykypedagogisille syy-seuraussuhteille nuorten ongelmien taustalla.
Kun nuori valittaa kolumnin dialogissa yksinäisyydestään, vastaa aikuinen: ”Sähän voit olla koko ajan yhteydessä koko maailmaan! Toista se oli meidän nuoruudessa.” Netti ei korvaa todellisen elämän vuorovaikutusta. Kun todellisessa elämässä ei voikaan vaihtaa avataria, pyyhkiä historiaa, muokata kommenttia, blokata toista, hypätä hyperlinkistä toiseen tai vaihtaa tylsää kohtaa pois sormella hipaisemalla, on moni nykypäivän diginatiivi eksyksissä. Joissain tapauksissa sukupuolitransitiota tarjotaan eräänlaiseksi refresh-toiminnoksi: kaikki ahdistus, yksinäisyys, masennus ja epävarmuus ovatkin virheellisen sukupuolen syytä. Ei siis ole ihme, että monet nyt detransitioituneet ovat sanoneet tarttuneensa transhoitoihin oljenkortena. Transsukupuolisuuden viitekehyksessä puhutaan sukupuolieuforiasta sukupuolidysforian vastakohtana. Dysforia siis on kytkettävissä pois, ja päälle saa siten euforian. Ihan vaan tiedoksi, että euforiaa ei ole kenekään elämä eikä euforialle, äärimmäisen harvinaiselle ja helposti vääriin päätöksiin johtavalle tunteelle, kannata rakentaa mitään vakavaa. Euforian sijaan olisi syytä tavoitella vastuuntuntoa, haastaa itseään ja hyväksyä oma itse epätäydellisenä, rikkinäisenä ja sotkuisena. Yhtä sotkua on meidän kaikkien elämä.
Jos ihminen oikeasti kärsii sukupuolidysforiasta ja vuosien terapeuttisten keinojen jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät transhoidot ja -leikkaukset, jotta ympäristö kohtaisi ihmisen sellaisena, jollaiseksi hän itsensä kokee, niin hyvä. Sellaiset kokemukset ovat tyypillisiä viime vuosituhannen transeille, jotka eivät olleet itsensä ja maailman kohtaamista pakenevia tunnetasolla hylättyjä teinejä, vaan päinvastoin itsensä ja maailman rohkeasti kohtaavia aikuisia.
Konstig muistuttaa minua siitä, että saatan olla vahingossa samaa mieltä ihmisen kanssa, jota kohtaan en muuten tunne minkäänlaista sielunyhteyttä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että sukupuoli-identiteetistä on tullut irrationaalinen muotivillitys, jonka juuret ovat postmodernin individualismin sosiaalisessa ja kulttuurisessa hajaannuksessa, mutta hänen estetisoidulle konservatismilleen en lämpene. Vihreätukkainen vegaanipunkkari luki The Blank Slaten ja muuttui jumalanpalveluksia, klassista pukumuotia ja hienoja lihoja harrastavaksi arvokonservatiiviksi. Edes esteettisesti suuntautuneena historian harrastajana ja entisenä nuorena en osaa samaistua siihen, että uusi maailmankuva omaksutaan "avaimet käteen" -pakettina.
VastaaPoistaKonstig on myös sanonut, että mainitsemani Totuus naisista -romaanin kirjoittamisen aikoihin tapahtui kääntymys, joka liittyi myös siihen, millaiseksi Konstig romaanissa esiintynyttä isää rakensi henkilöhahnona. On kyllä totta, että usein tämmöiset arvojen muutokset ovat totaalisimmissa muodoissaan hyvin tuotteistetun tuntuisia Punkkariudessa ja traditionalismissa on paradoksaalisesti myös jotain yhtenevää: tietynlaista tylyyttä ja tosikkomaisuutta.
PoistaLuulen, että itselläni on ollut melko samanlainen elämänpolku kuin Kostigilla ja siksi ajattelen asioista hyvin samalla tavalla. Itsekin olin nuorena miehenä melko "turha". En saanut oikein mitään aikaan eikä minulta sen puoleen vaadittukaan mitään. Aloin kasvaa aikuiseksi vasta kolmenkympin päällä ja tämäkin täysin sattumalta, sillä elämääni tuli lapsi (ei oma), josta jouduin huolehtimaan. Tämä ei tosin kestänyt (parisuhde loppui) ja meni pitkään ennenkuin tajusin juuri sen mistä kaikessa on kysymys, eli vastuunottamisesta. Löysin nykyisen (valitsin muuten tarkasti) nykyisen kumppanini, saimme yhdessä lapsen ja meillä on kaikki hyvin. Tajusin sen, mitä internetin varaisät opettaa - pitää vaan olla parempi, kaikin tavoin. Hanki perhe ja elätä se - hanki osaamista, josta joku on valmis maksamaan. Siinä tärkeimmät. Mitään muuta nämä varaisät eivät sano, kuin että ole parempi. Ja toki tätä viestiä feministit vihaavat, koska he tietävät, että jos miehet yrittävät enemmän, niin feministien tavoite naisten johtamasta yhteiskunnasta ei toteudu, koska huippukyvykkäitä miehiä on niin paljon enemmän kuin huippukyvykkäitä naisia.
VastaaPoistaOman ajatusmaailman muutoksesta sen verran, että ei kaikki mitenkään äkkiä tapahtunut. Toki se on myönnettävä, että esim. oman lapsen saaminen muuttaa monella ajatusmaailman kerralla ja se kyllä tapahtui itsellekin (vielä enemmän ehkä vaimolleni).
Mitä tulee tuohon Galilein mainitsemaan tylyyteen ja tosikkomaisuuteen, niin totean, että olen työelämässä ollut monta kertaa tilanteissa, joissa on pitänyt olla todella tyly. Joskus on ollut sellaisia bisnesneuvotteluja, että ei niissä olisi pärjännyt, jos ei olisi antanut välillä samalla mitalla takaisin (mutta kuitenkin siten, että pokka pitää). Tämä on iso osa miehenä olemista, eli sun on pystyttävä olemaan "monster" niin kuin varaisät opettavat:).
Itse en koe, että (perinteisten ensimmäisen-toisen aallon) feministien tavoitteet olisivat pois miehiltä. Suurimmalla osalla feministeistä tuskin on tavoitteena naisten johtama yhteiskunta. Mielestäni hyvässä yhteiskunnassa tunnustetaan kaksi sukupuolta, niiden biologiset erot, mutta johtaa voivat kaikki yksilöt sukupuolesta riippumatta.
PoistaSen sijaan siitä olen samaa mieltä, että miehet eivät useimmiten tule täyteen mittaansa ilman perinteisinä miehisinä hyveinä pidettyjä vastuullisuutta ja velvollisuudentuntoa. Ongelma onkin, että osa nykyfeministeistä ajattelee miesten hyveiden olevankin naisia sortavia paheita, vaikka oikein ymmärrettynä ne tarkoittavat nimenomaan myös naisten kunnioittamista ja tarvittaessa heikompien suojelua.
Tietenkin esimerkiksi kovuus neuvotteluissa voi olla yhtä hyvin naisen ominaisuus. Evoluutio on kuitenkin tehnyt miehistä keskimäärin kovapäisempiä ihan siitä syystä, että lajillemme tyypillistä on se, että urokset hoitavat yhteisössä tietyt asiat. Jos ajattelee koiria, niin uroskoirathan ovat lähes aina naaraskoiria kovakalloisempia. Peterson selittää niin, että ihmisen pitäisi ymmärtää olevansa aina potentiaalisesti vaarallinen ja samalla tietoisesti hallita vaarallisuutensa niin, että kykenee pitämään itsensä ja läheistensä puolia, muttei tee mitään väärää esimerkiksi heikommille.
Merkityksellisyyden kokemuksen löytäminen on varmasti tärkeää sekä naisille että miehille, mutta tosiaan ne reitit, joiden kautta miehet merkityksen ovat yleensä löytäneet, tuntuvat nykyään vähän kadonneilta. Miesten pitäisi ymmärtää, ettei naisten aseman paraneminen ole heiltä pois, mutta samoin naisten pitäisi ymmärtää, ettei mieserityinen tapa puhua, toimia tai elää ole mitenkään naisilta pois tai naisia sortava.
Jatkan vielä ihan hetken tästä:). Pahoittelen.
Poista"Miesten pitäisi ymmärtää, ettei naisten aseman paraneminen ole heiltä pois, mutta samoin naisten pitäisi ymmärtää, ettei mieserityinen tapa puhua, toimia tai elää ole mitenkään naisilta pois tai naisia sortava."
Tämä on minusta sama asia kuin että toteaa, että transoikeudet eivät ole keneltäkään pois, vaikka asia ei ole niin. Esimerkkejä:
Laaja abortointioikeus saattaa olla naisten kannalta hyvä, mutta kamalaa syntyvän lasten kannalta - siinä nimittäin lähtee henki. Laaja sosiaaliturva on kiva naisten kannalta - voit jättää ukon ilman huolta taloudesta. Harmi vaan kun tämä on täysin kiistatta kiihdyttänyt avioerojen määrää sekä Yhdysvalloissa että muualla. Ei liene yllätys että ydinperheissä kasvaneet pärjäävät elämässään kaikilla mittareilla paremmin kuin eroperheissä kasvaneet.
Näitä eri keissejä voisi luetella loputtomiin. Toki tässä on kyse siitä, että en minäkään sinänsä vastusta kenenkään aseman parantumista, mutta keinot, joilla se tehdään pitäisi valita huolella ja varsinkin tunnistaa ratkaisun huonot puolet. Tätähän ei varsinkaan vasemmistossa (eikä nykyisin edes liberaalissa oikeistossa) haluta tehdä lainkaan.
Täysin vapaassa kilpailussa toki on se huono puoli, että naiset eivät pärjää siinä lainkaan. Toki ei meillä tilanne siltä osin ole kovin paljon muuttunut, sillä suurten yritysten perustajat ovat aina miehiä - tämä kun tahtoo olla sellainen asia, jota on vaikea muuttaa, koska mitkään tukitoimet eivät auta, jos meinataan saada aikaan huippusuoritus. Meillä on kauhea hoppu sille, että naisia pitää saada suurten yritysten johtoon, mutta siitä ei puhuta yhtään, että miksi naiset eivät itse perusta niitä yrityksiä, koska mikään ei varsinaisesti sitä estä.
Aborttiin liittyy kysymys siitä, missä vaiheessa sikiön katsotaan olevan lapsi. Jos pitkälle mennään, niin jokainen miehen siittiösolukin on potentiaalinen ihmisyksilö. Naisten äidinvaisto on uskoakseni niin vahva, että he kykenevät miehiä paremmin tiedostamaan kohdussaan kehittyvän elämän vaiheen ja tilan. Teiniraskaudet ja raiskatuksi tulemiset ovat tilanteita, joissa oikeus aborttiin on erityisen olennainen.
PoistaMiten sosiaaliturva ei koske yhtä lailla miestäkin? Se on totta, että ydinperheissä kasvaneet pärjäävät tilastollisesti paremmin. Kaikki ydinperheet eivät kuitenkaan takaa hyvää elämää. Jos isä pahoinpitelee äitiä, on lastenkin kannalta parempi, että äiti jättää isän.
Kyllähän naisyrittäjiä on, kuten Jungle Juice Barin perustaja. Kouluissa on vapaa kilpailu, ja tytöt pärjäävät poikia paremmin. Jos koulua pitäisi muuttaa siksi, että se vastaisi paremmin poikien tarpeita, on se samanlainen argumentti kuin se, että yrityselämään tarvitaan naiskiintiöt. No, minä en lähtökohtaisesti kannata kiintiöitä etenkään intersektionalistisessa mielessä mihinkään.
Joka tapauksessa yhteiskunnassa on naiserityisiä kysymyksiä, kuten äitiys, ja ne kuuluvat yksinomaan naisille. Ne liittyvät sellaisiin yhteiskunnan osa-alueisiin, jotka biologian vuoksi ovat miehille mahdottomia. Kun nämä osa-alueet otetaan huomioon, paranee naisten tasa-arvo, mutta se ei ole miehiltä pois. Vaikkapa esimerkiksi työelämässä raskaaksi tulemisesta voi tulla yhä ongelmia, mutta ei se miehiin vaikuta, vaikka näin ei olisi.
Oma lukunsa ovat ne feministit, jotka näkevät ns. patriarkaalisia rakenteita ja maskuliinisuuden representaatiota joka puolella, myös naisissa, vrt. esimerkiksi se, että Margaret Thatcher ei keplaa heille naispäättäjän esimerkiksi, koska on ajatuksiltaan "miesmäinen": Sellainen feminismi on pois ihan kaikilta. Kenenkään ei tarvitse muuttua miksikään, ja suurin osa kaikesta yhteiskunnassa tapahtuvasta koskee tietysti molempia sukupuolia.